Siirry sisältöön
Tietopankki
Sini-Tuulia Lehtinen

Vapaaehtoistoiminta – kasvava voimavara?

Näkökulmia ammattityöhön

Vapaaehtoistoiminta on prosessi, jossa ihmiset yhdessä ryhtyvät parantamaan elämänlaatuaan ja voittamaan vaikeuksiaan. Suomessa se määriteltiin 1980-luvulla palvelujärjestelmän näkökulmasta järjestöjen toiminnaksi, jolla tuetaan ja täydennetään julkisia palveluja. Vapaaehtoistoiminnalla ei katsottu olevan suurta merkitystä ihmisille itselleen, eikä sitä pidetty arvona sinänsä. Järjestöt ovat vapaaehtoistoiminnassaan noudattaneet hyvin keskusjohtoisia toimintamalleja. 1990-luvun ihmisiä on kuitenkin vaikea motivoida toimintaan, jossa he eivät itse ole subjekteina eivätkä pysty vaikuttamaan toiminnan sisältöön. Tästä syystä omaehtoinen ja itseorganisoitu vapaaehtoistoiminta on lisääntynyt.

Omaehtoinen vapaaehtoistoimintakaan ei synny tyhjästä eikä jaksa toimia ilman ulkopuolista tukea, vaan tarvitsee jonkin verran taloudellisia voimavaroja ja työntekijäresursseja. Sen perimmäinen tehtävä ei kuitenkaan saa olla niihin tarpeisiin vastaaminen, joita julkisten menojen karsiminen aiheuttaa. Tarkoituksenmukaisesti tuettuna vapaaehtoistoiminta pitkällä aikavälillä varmastikin vaikuttaa alentavasti julkisen avun tarpeeseen, mutta eettisesti ei ole oikein laskea sen arvoa rahassa ja odottaa siltä ennalta määrättyjä suorituksia. Vapaaehtoistoiminnan tuloksellisuutta ei voida mitata työtuntien tai siihen osallistujien lukumäärällä, vaan sen merkitys on ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, jolloin mittaaminen voi tapahtua vain pitkäaikaisena ja syvällisenä prosessien seurantana.

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet, edellytykset ja tehtävät

Vapaaehtoistoiminnan ensimmäinen periaate on se, että kaikki siihen osallistuvat toimivat omasta halustaan vapaaehtoisesti ja täysivaltaisina subjekteina. Itsemääräämisen periaatteen on toteuduttava niin auttajan kuin autettavankin osalta. Toisena periaatteena on palkattomuus. Vapaaehtoistoiminnassa ei makseta kenellekään palkkaa eikä palkkioita. Kolmas periaate on se, että toimitaan tavallisen ihmisen ehdoin ja taidoin. Jokaisella ihmisellä on kykyjä ja jokaiselle löytyy varmasti oma, hänelle sopiva tehtävä.

Vapaaehtoistoiminnalle on oltava tiettyjä edellytyksiä. Ensinnäkin, vapaaehtoisia on huollettava. Tarvitaan koulutusta, ohjausta, konsultointia ja palkitsemista. Toiseksi, vapaaehtoistoiminta maksaa. Vaikka toiminta muodollisesti onkin ilmaista, se ei ole kulutonta. Rahaa tarvitaan esimerkiksi tiedotukseen sekä puhelin-, posti- ja matkakuluihin. Kolmanneksi, vapaaehtoistoimintaa on tuettava, ei määrättävä. Julkista taloudellista tukea seuraa kontrolli, joka ulottuu melkein aina myös työn sisältöön, toimintamalleihin ja käytettäviin metodeihin. Vapaaehtoistoiminnalle on annettava lupa kokeilla erilaisia asioita, joiden moraaliset ja eettiset normit eivät aina vastaa yleisesti hyväksyttäviä, ulkoapäin asetettuja normeja. Neljänneksi, vapaaehtoistoiminnasta ei saa tulla puoluepoliittista taistelukenttää. On tärkeää, että toiminta on ja pysyy poikkihallinnollisena, -ammatillisena ja -poliittisena.

Vapaaehtoistoiminnan yleiseksi tehtäväksi voidaan asettaa ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja omaehtoisen osallistumisen edistäminen sekä vaikuttaminen yhteiskunnan palvelujen kehittämiseen ihmisten tarpeita vastaaviksi. Sen tehtävänä on korostaa ihmisten omaa vastuuta itsestään ja toisista. Toiminnan pitäisi olla yhteistä tekemistä, ei pelkästään vapaaehtoispalvelujen tuottamista. On myös muistettava, että oleellinen voimavarojen lisäys vapaaehtoistoiminnassa tapahtuu osallistumisen kautta. Pelkkä taloudellisten resurssien osoittaminen ei yksinään riitä.

Verkostot ja vapaaehtoistoiminta

Sosiaalisen verkostotyön tavoitteeksi voitaisiin asettaa ihmisten mahdollisuus kokea sekä toiminnan että tunteen tasolla itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi kuuluessaan omaan paikallisyhteisöönsä. Vapaaehtoistoiminnalla, luonnollisella auttamisella ja ammatillisella työllä on jokaisella oma roolinsa verkostojen vahvistamisessa. Luonnollisia auttajia ovat perhe, suku ja ystävät, joilla on henkilökohtainen suhde autettavaan.

Vapaaehtoiset tulisi nähdä luonnollisten auttajien ja ammattityöntekijöiden välissä oleviksi. Heillä on enemmän yhteyksiä ammattityöntekijöihin kuin luonnollisilla auttajilla ja heidän toimintansa organisoituu usein jonkin ammattityöntekijän tai epävirallisen organisaation kautta. Oleellisin ero luonnollisten auttajien ja vapaaehtoisten toiminnassa on heidän motivaationsa. Lisäksi vapaaehtoiset ovat autettavilleen vieraita; heidän suhteensa rakentuu tiettyyn konkreettiseen ja akuuttiin asiantilaan, jonka ratkaisemiseksi vapaaehtoinen ja autettava toimivat yhdessä.

Vapaaehtoinen apu on vastavuoroista. Myös auttaja saa jotain itselleen: hyvän mielen, lisää itseluottamusta, mahdollisuuden kehittää ihmissuhdetaitojaan, mielekästä tekemistä toimettomuuden tilalle jne. Vapaaehtoinen voi myös laajentaa ja vahvistaa omaa sosiaalista verkostoaan vapaaehtoistoiminnan kautta. Voidaan puhua auttajan terveestä itsekkyydestä toiminnan motiivina.

Vapaaehtoistoiminnan keskukset

Vapaaehtoistoiminnassa on hyvin erilaisia keskuksia, koska yhteistyö kehittyy aina sidoksissa paikallisiin tarpeisiin. Jokaisen keskuksen on itse löydettävä toimintamallinsa ja työskentelytapansa. Kaikki keskukset sisältävät kuitenkin kansainvälisen määritelmän mukaan kaksi peruselementtiä: 1) ne ovat kaikille avoimia paikkoja, joissa välitetään vapaaehtoisia erilaisille paikallisille vapaaehtoistoimintaa harjoittaville tahoille ja 2) vapaaehtoiskeskuksella on oma pysyvä fyysinen paikka.

Vapaaehtoistoiminnan keskukset tai muut välittävät rakenteet toimivat uusien sosiaalisten verkostojen kehittämisen välineinä. Niissä vapaaehtoisia välitetään sekä keskuksessa että sen ulkopuolella toimiviin yhdistyksiin, yhteisöihin ja laitoksiin mutta lisäksi suoraan henkilökohtaisiin pieniin auttamistehtäviin. Tärkeintä välityksessä on kunnioittaa vapaaehtoisen omaa halua tehtävään ja pyrkimys tasa-arvoisuuteen pienten ja suurten yhteisöjen välillä. Vapaaehtoistoiminnan keskus tarjoaa tiloja myös täysin omaehtoiseen vapaaehtoistoimintaan.

Sini-Tuulia Lehtinen
Kansalaisareena ry:n Omaehtoisen kehityksen julkaisuja, Sarja B
Helsinki 1997, ISBN 952-5116-01-8

*Tiivistelmä kirjasta. Tekstin sisältö on kirjan kirjoittajan.

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta.