Siirry sisältöön
Tietopankki
Aaro Harju

Vapaaehtoistoiminnan merkitys kasvaa

Vapaaehtoistoimintaa on tehty Suomessa läpi historian. Ihmiset ovat auttaneet toisiaan ja hoitaneet yhteisiä paikallisia asioita vapaaehtoisuuden pohjalta. Naapuriapu, talkoot, vapaapalokunnat, järjestöjen toiminnan pyörittäminen, kerhojen ohjaus, diakoniatyö, sairaan ja vammaisen auttaminen jne. jne. ovat esimerkkejä laajasta vapaaehtoistyön kirjosta, jota Suomessa on tehty pitkään.

Suomalainen yhteiskunta ei toimisi ilman vapaaehtoisten työpanosta. Yhteiskunta ei olisi tämän näköinen kuin se nyt on ilman vapaaehtoisten aktiivisuutta. Ihmisten elämä olisi sisällöllisesti köyhempää ja elämänlaatu huonompaa ilman toimintaa yhteiseksi hyväksi. Vapaaehtoistoiminnalla on näin monenlaisia ja syvälle käyviä merkityksiä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Vapaaehtoistoimintaa tapahtuu epävirallisesti ihmisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa, kavereiden, naapureiden ja sukulaisten kesken. Organisoitua vapaaehtoistoimintaa tehdään pääosin järjestöjen piirissä ja seurakuntien parissa. Yleinen olettamus on se, että vapaaehtoistoiminta kokonaisuudessaan on hiipunut viime vuosina. Tutkimukset eivät vahvista tätä olettamusta. Se, mitä on tapahtunut, on vapaaehtoistoiminnan organisoinnin vaikeutuminen. Vapaaehtoisten rekrytointiin ja motivoimiseen pitää käyttää enemmän aikaa ja henkistä panosta kuin aikaisemmin.

Kattavan hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen vapautti vapaaehtoispanosta paljon liikunta-, kulttuuri- ja erilaisiin identiteettiharrastuksiin. Näillä sektoreilla tehdäänkin pääosa vapaaehtoistoiminnasta tänä päivänä. Terveys-, eläke- ja sosiaalimenojen kasvu sekä globaalien markkinoiden paine saavat aikaan kuitenkin hyvinvointiyhteiskunnan rahoituskriisin. Kunnat eivät pysty tuottamaan kaikkia tarvittavia palveluja. Jo nyt sukulaisten tulee syöttää vanhuksia laitoksissa, että he saavat lämpimän aterian. Jo nyt vapaaehtoisten pitää jakaa ruokaa köyhille, että kaikilla on syötävää joka päivä. Jo nyt vapaaehtoisten tulee pitää auki kunnan liikuntapaikkoja ja nuorisotiloja, että lapset, nuoret ja aikuiset voivat harrastaa ja toimia. 

Tämä on kuitenkin vasta alkua. Suurten ikäluokkien alkaessa käyttää maksimaalisesti terveyspalveluja ja laitospaikkoja 15–20 vuoden kuluttua nykyisen kaltainen hyvinvointiyhteiskunta on historiaa. Tilalla on uudenlainen hyvinvointiyhteiskunta, joka ei tuota yhtä kattavia ja hyvätasoisia palveluja kuin nykyinen ja jonka työtä täydentävät merkittävällä tavalla yritysten ja järjestöjen tuottamat palvelut ja laaja vapaaehtoistoiminta. 

Organisoidun vapaaehtoistoiminnan kannalta kyseessä on iso muutos. Kun vapaaehtoistoiminnalla joudutaan täydentämään nykyistä enemmän kunnallisia terveys- ja sosiaalipalveluja, esiin nousee kysymys, riittääkö vapaaehtoispanosta enää liikunta-, kulttuuri- ja nuorisotyöhön. Ei riitä, elleivät ihmiset tee nykyistä enemmän ilmaista työtä ystävien ja sukulaisten parissa sekä järjestöissä ja seurakunnissa. Mistä tähän löytyy aika työelämän vaatiessa yhä enemmän? Mistä löytyvät vapaaehtoistyön tekijät väestön keski-iän noustessa? Suuria kysymyksiä, joita tulee pohtia vakavasti lähivuosina. Nyt on vielä pohdinnalle aikaa. Kymmenen vuoden kuluttua aika alkaa loppua, ja kymmenen vuotta kuluu nopeasti.

Aaro Harju

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta.

Julkaistu alunperin 14.12.2004