Siirry sisältöön
Tietopankki
Julkaistu 26.11.2020

Uudet sosiaali- ja terveysalan yhdistykset

Terveyteen ja sairauteen, lapsiin ja perheeseen, raittiuden edistämiseen, vanhustenhuoltoon, vammaisuuteen tai lomatoimintaan liittyvien yhdistysten ulkopuolelle jäävien ”muiden sosiaalialan yhdistysten” rekisteröintien osuus on lisääntynyt huomattavasti viime vuosikymmeninä. Yhä suurempi osa uusista yhdistyksistä on sellaisia, että niitä ei voida luokitella perinteisten potilas, lastensuojelu-, vanhus-, vammais- ja päihdeyhdistysten jaotteluun. Niiden toiminta ei liity sairauteen ym. vaan enemmänkin eri syistä johtuviin erityisiin elämäntilanteisiin ja niihin liittyviin ongelmiin. Tällaisia yhdistyksiä ovat syrjäytymisvaarassa ja jo syrjäytyneiden tukemiseen perustetut yhdistykset. Kohderyhmänä voivat olla myös esimerkiksi ylivelkaantuneet, vankilasta vapautuneet tai maahanmuuttajat. Myös ulkomaille suuntautuminen yhdistyksen päätoimintamuotona on lisääntynyt. Osalla uusista yhdistyksistä on myös vahva kristillinen arvopohja.

Merkittävä osa uusista ”muuhun” terveyteen ja hyvinvointiin tähtäävistä yhdistyksistä ei kuulu mihinkään valtakunnalliseen liittoon. Keskeisin syy on se, että sopivaa liittoa ei ole olemassa.

Lähde: Järjestöbarometri 2010. STKL

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta.