Suomi muutosten edellä

Raportti Suomen haasteista

Yhteiskunnan menestys ei riipu vain taloudellisista fundamenteista vaan myös sosiaalisesta pääomasta – yhteistyöstä ja luottamuksesta. Sosiaalisen pääoman säilyminen ei ole mitenkään itsestään selvää nykyisessä yksilöllistyvässä ja moniarvoisessa yhteiskunnassa. Suomalainen yhteiskunta on vauraampi ja kilpailukykyisempi kuin koskaan, mutta yhteiskunnalliset ongelmat kasvavat eivätkä ihmiset voi kovin hyvin. Kansalaiset myös pelkäävät yhteiskunnan jakautuvan. Mitä tapahtuu sosiaaliselle pääomalle? Kysymyksen painoarvoa lisää hyvinvointivaltion ja sosiaalisen pääoman keskinäinen riippuvuus. Hyvinvointivaltio voi vahvistaa sosiaalista pääomaa mutta myös heikentää sitä. Heikko sosiaalinen pääoma puolestaan rapauttaa hyvinvointivaltion kannatusta.

Sosiaalinen pääoma ja kansalaissektorin merkitys

Sosiaalisen pääoman käsitteen otti käyttöön vuonna 1988 sosiologi James Coleman, joka tutki silloin koulun keskeyttämistä. Sosiaalisella pääomalla hän tarkoitti perheen sisäisen vuorovaikutuksen tiiviyttä ja sen yhteisön kiinteyttä, johon koti ja koulu kuuluvat. Hänen havaintonsa oli, että sosiaalinen kiinteys vähentää koulun keskeyttämistä. Francis Fukuyama määrittelee sosiaalisen pääoman jonkin ryhmän jäsenten keskenään jakamien epämuodollisten arvojen ja normien joukoksi, joka sallii heidän olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Jos ryhmän jäsenet voivat odottaa, että muut käyttäytyvät ennakoidusti ja ystävällismielisesti, niin he voivat luottaa toisiinsa. Jos arvot ovat ”vääränlaiset”, luottamusta ja kehitystä ei synny.

Sosiaalinen pääoma on kriittinen tekijä terveen kansalaisyhteiskunnan rakentumiselle; se säätelee sitä, miten ryhmät ja yhteenliittymät toimivat yhteiskunnassa. Vaikka perheet ovatkin tärkeitä sosiaalisen pääoman rakentamisessa, niin perheen sisäinen sosiaalinen pääoma ei vielä takaa koko kansalaisyhteiskunnan korkeata sosiaalista pääomaa. Tämä tiedetään Aasian maista, joissa on vahva sidos perheiden ja sukujen sisällä mutta epäluuloa vieraita kohtaan.

Maailmanpankin tutkimuksissa sosiaaliseen pääomaan luetaan mukaan kaikki talouden kehitykseen vaikuttavat epäviralliset ja viralliset sosiaaliset rakenteet ja toimintatavat sekä vallitsevat arvot ja normit. Laskelmien mukaan sosiaalisen pääoman osuus kansantulon muodostumisesta on korkean tulotason maissa kaksi kolmannesta. Maailmanpankin raportissa sosiaalinen pääoma on julkishyödykkeen omainen ja siksi julkisen sektorin tulisi panostaa sosiaalisen pääoman kehittämiseen. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää perheisiin, kouluihin, kansalaisjärjestöihin ja sosiaalipalveluihin.

Sosiaalisen pääoman kannalta kansalaissektori on keskeisessä asemassa. Käytän kolmannesta sektorista mieluummin termiä ’kansalaissektori’, millä painotetaan liittymiä kansalaisyhteiskuntaan. Kansalaissektorin suurin merkitys nähdään siinä, että se vahvistaa sosiaalisen pääoman lisäksi yhteiskunnan sosiaalista perusrakennetta, kiinteyttä ja demokraattisia laitoksia. Sektorin organisaatiot tuottavat myös palveluita ja edistävät erilaisia ryhmäkohtaisia tai yleisiä asioita yhteiskunnassa. Kansalaissektorin taloudellinen riippumattomuus on tärkeää säilyttää. Suomessa järjestöjen omarahoitusosuus on noin 61 %. Vapaaehtoinen osallistuminen järjestöjen toimintaan ja omarahoitus auttavat parhaiten järjestöjä hoitamaan yhteiskunnallista missiotaan – tarjota kansalaisille mahdollisuuden kuulua yhteisöihin.

Suomalaisen hyvinvointivaltion tila

Hyvinvointivaltion idea on rahoittaa verotuksella kansalaisten tarvitsemia palveluita (koulutus, terveydenhuolto, sosiaalipalvelut) ja taata sosiaalinen turvallisuus tulonsiirroilla (toimeentulotuki, eläkkeet, työttömyysturva). Päinvastaisista väitteistä huolimatta suomalaisen hyvinvointivaltion peruspiirteet ovat säilyneet eikä etuuksia ole olennaisesti heikennetty eikä palveluja vähennetty. Mielipidemittauksissa hyvinvointivaltion kannatus on edelleen suurta. Korkeimmalle arvostetaan terveydenhuolto. Samoin merkittävät poliittiset puolueet ovat yksimielisiä hyvinvointivaltion peruspiirteistä.

Suomalaisen hyvinvointivaltion suuria ongelmia on neljä. Rahoitusongelma eli miten palvelut ja etuudet kyetään kustantamaan, kun huoltosuhde heikkenee ja kun verotusta joudutaan ilmeisesti alentamaan. Markkinaongelma eli miten markkinoita voitaisiin hyödyntää julkisesti rahoitettujen palvelujen tuotannossa esim. yksityistämällä. Vastuuongelma eli miten tulisi painottaa yksilöiden, perheiden ja julkista vastuuta hyvinvoinnista. Koheesio-ongelma eli miten hyvinvointivaltio ja sosiaalinen pääoma vaikuttavat toisiinsa.

Aluekehityksen avaimet – paikallinen aloitteellisuus ja verkottuminen

Aluekehitys on suomalaisen yhteiskunnan ongelmien tiivistymä. Eletään voimakkaan keskittymisen aikaa. Väestö hakeutuu kasvukeskuksiin pienten kaupunkien sekä taajamien menettäessä nuoria ja työikäisiä. Jäljelle jäävät vanhukset ja kuntien virkamiehet. Maassa ei tunnu vallitsevan yksimielisyyttä aluekehityksen strategioista. EU:n tuella rahoitetaan projekti toisensa jälkeen mutta aitoa paikallista aloitteellisuutta ei saada käyttövoimaksi. Näin tulokset eivät juurru.

Alueiden menestys rakentuu paikallisen innovatiivisuuden, ja yrittäjyyden varaan. Seutukunnan on lähdettävä omista vahvuuksistaan, joita täydennetään uusimmilla innovaatioilla. Siksi tarvitaan intensiivisiä yhteyksiä tietämyskeskuksiin, eräänlaisiin piilaaksoihin. Informaatioteknologian avulla voidaan tukea verkottumista ja voittaa osittain etäisyyden aiheuttamat ongelmat. Paikalliset voimat on koottava yhteisten tavoitteiden taakse ja siksi tarvitaan vahvaa sosiaalista pääomaa.

Aatto Prihtin mielestä meillä on osaamisen ja osallisuuden suhteen kolme selväsi erottuvaa ryhmää. Kehittäjät luovat uusia tuotteita, palveluita ja sisältöjä. Heissä on paljon yrittäjiä. Omaksujat eivät kehitä edellä mainittuja asioita mutta käyttävät osaamisyhteiskunnan mahdollisuuksia aktiivisesti. Heitä on suuri joukko työelämässä toimivasta ja erittäin paljon myös työelämän ulkopuolella olevasta väestä. Vetäytyjät eivät yleensä voi oppia itse käyttämään hyväkseen mitä uudella yhteiskunnalla on heille annettavaa. Ryhmä muodostuu osasta vanhuksia, sairaita ja syrjäytyneitä.

Arvot muuttuvat

Mika Pantzarin mukaan nousevia arvoja Suomessa ovat nautinnonhalu, elinvoimaisuus, itsemääräämisoikeus ja itseilmaisu. Hän kutsuu niitä ekspressiivisiksi arvoiksi. Nämä arvot heijastavat siirtymistä modernista teollisuusyhteiskunnasta myöhäismoderniin elämysyhteiskuntaan. Tällä arvomaailman muutoksella on selvä yhteys siihen, että perustarpeet tulevat Suomessa verrattain hyvin tyydytetyiksi. Tällöin sosiaalinen arvostus ja itsensä toteuttaminen muodostuvat keskeisiksi. Tämä suuntaus lisää luultavasti itsekeskeisyyttä ja heikentää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Helena Helve on tutkinut nuorten arvoja ja havainnut selkeiden ydinarvojen katoamisen. Nuoret valitsevat arvoja vaihtelevasti tilanteiden mukaan. Merkittäviä arvoja ovat mielenkiintoinen työ, tasa-arvo ja ympäristön suojeleminen. Nuoret pitävät tärkeimpinä asioina elämässään terveyttä, kotia, ihmissuhteita ja työtä. Näistä painotuksista huolimatta nuorten arvomaailmassa näkyvät myöhäismodernit tendenssit: yksilöllistyminen, vähäinen sitoutuminen yhteisöihin ja identiteetin etsiminen. Tutkimuksista ilmenee mielenkiintoinen kaksijakoisuus. Nuoret näkevät oman tulevaisuutensa valoisana, mutta heidän Suomea ja maailmaa koskeva tulevaisuudenkuvansa on synkkä. Maailmaa koettelevat sodat, sairaudet, rikollisuus, väkivalta, ylikansoitus ja ympäristötuhot.

Uusi hyvinvointivaltio suurena tavoitteena

Modernisaatioteorian mukaan nykyinen monimutkainen yhteiskunta on syntynyt eriytymiskehityksen tuloksena. Moderni yhteiskunta on kuitenkin kypsymässä myöhäismoderniksi, kun traditioiden merkitys vähenee ja moniarvoisuus lisääntyy. Ihmisten kannalta yhteiskunnan tärkein tehtävä on kehittää hyvää elämää. Tässä tehtävässä on syytä korostaa ihmisten erilaisuutta ja itsenäistä vastuuta omasta elämästään. Hyvästä kilpailukyvystä huolimatta Suomea vaivaavat suuret yhteiskunnan rakenteelliset ongelmat, kuten ikääntyminen, työttömyys, aluekehitys ja perhetyyppien muutokset. Näistä ongelmista on uskallettava keskustella, vaikka aiheet ovat poliittisesti vaikeita. Hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen lähtökohtana voi olla vain ihmisten ja heidän elämänvaiheidensa erilaisuus. Nyt tarvitaan rohkeutta rakentaa Suomeen uusi hyvinvointivaltio.

Antti Hautamäki
Sitran raportteja 6
Helsinki 2001, ISBN 951-563-386-9

*Tiivistelmä raportista. Tekstin sisältö on raportin kirjoittajan.