Paikallisyhdistysten menestystekijät

Kansalaisjärjestöt ovat uudenlaisten haasteiden edessä toimintaympäristön muuttuessa. Koska kansalaisjärjestökenttä on pirstaleinen, on tarpeen syventää kuvaa todellisuudesta, jossa yhdistystoimintaa harjoitetaan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan paikallisyhdistysten keskeisimpiä menestystekijöitä, joiksi nousivat sitoutunut ydinjoukko, koulutusmyönteisyys, valmius ottaa vastaan haasteita ja sietää riskejä, jäsenistön mahdollisuudet vaikuttaa järjestettävään toimintaan, avoimuus ympäristön suhteen ja pyrkimykset verkostoitua muiden paikallistoimijoiden kanssa sekä monipuoliset toimintatavat ja osallistumismahdollisuudet.

Organisaatioiden menestystekijöitä voidaan hahmottaa inhimillisen, sosiaalisen ja fyysisen pääomakäsitteen kautta. Yksinkertaistetusti sanoen inhimillinen pääoma on yksilöiden henkistä omaisuutta, kun taas sosiaalinen pääoma muodostuu toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa. Fyysinen pääoma viittaa lähinnä euroihin pankissa. Menestyminen koostuu aina useista tekijöistä. Tärkein paikallisyhdistysten menestymisen kriteeri lienee kuitenkin se, että toimijat itse ovat tyytyväisiä yhdistyksensä toimintaan ja kokevat sen mielekkääksi.

Inhimillinen pääoma

Kansalaisjärjestötoiminta nousee ihmisten innostuneisuudesta, aktiivisuudesta ja vaikuttamisen halusta, joten sen tärkeimpänä voimavarana voidaan pitää inhimillistä pääomaa. Inhimillisellä pääomalla tarkoitetaan organisaation jäsenten koulutusta, tietoja, taitoja, kokemusta, osaamista ja asenteellisia valmiuksia.

Yhdistysten toiminta on riippuvaista informaatioresursseista eli toimijoiden jatkuvasta tiedonkeruusta ja oppimisesta. Tietoa koskevat vaatimukset voidaan jakaa kolmeen alalajiin eli teoreettiseen, käytännölliseen ja tekniseen tietoon. Tämän päivän asiantuntijayhteiskunnassa teoreettisen tiedon merkitys on suuri ja se heijastuu myös yhdistyskentälle, missä alati yleistyvään projektitoimintaan kuuluu teoreettista osaamista vaativa prosessinomaisuus. Myös käytännöllisellä eli ”hiljaisella” tiedolla on merkitystä kansalaistoiminnassa. Hiljainen tieto on sellaista, mitä ei voi opettaa vaan se syntyy kokemuksen ja harjaantumisen kautta. Ilman teknistä tietoa kommunikointi, markkinointi ja tiedottaminen on yhdistystoiminnassakin vaikeaa. Tietoteknologian kehitys avaa uusia mahdollisuuksia kansalaismielipiteiden levittämiseen ja verkostoitumiseen.

Taitojen kohdalla voidaan puhua neljästä alalajista eli monitaitoisuudesta sekä kansainvälisistä, sosiaalisista ja hallinnollisista taidoista. Monitaitoisuuden tarve yhdistyksissä on ilmeinen. Toimijoiden tulee hallita monipuolisesti eri tehtäviä yhdistystoiminnan jatkuvuuden takaamiseksi. Kansainvälisten taitojen tarve koskee myös yhä useampia yhdistyksiä, sillä välitön toimiminen kansainvälisissä verkostoissa yleistyy toimintatapana. Sosiaalisten taitojen merkitys korostuu järjestökentällä, kun toiminta perustuu lisääntyvään vuorovaikutukseen ei vain yhdistyksen sisällä vaan myös suhteessa muihin toimijoihin. Menestystekijäksi nousee kyky lukea ja tulkita ympäröivää yhteiskuntaa sekä välittää siihen omia viestejä. Hallinnollisia taitoja tarvitaan, kun järjestökentällä siirrytään yhä enemmän palvelutuottajan rooliin ja palkatun henkilöstön mukana toimintaan tulevat erilaiset työnantajavelvoitteet.

Monissa yhdistyksissä toimijoilta vaaditaan yhä yrittäjämäisempää asennetta. Täten yhdistyskentälläkin tärkeimpiä asennetekijöitä ovat valmius hyväksyä muutoksia ja etsiä kompromisseja, aloitteellisuus, vastuunkantokyky, pyrkimys innovatiivisuuteen ja uuden tuottamiseen ja kyky hahmottaa uusia tarpeita paikallisympäristössä.

Suhteellisen pysyvä ydinryhmä näyttää olevan menestyksekkään yhdistystoiminnan edellytys. Sitoutunut ydinryhmä takaa sen, että toiminta ei ole alituisesti muuttuvaa. Samalla yhdistyksen inhimillinen pääoma karttuu koko ajan. Ongelmat liittyvät jäsenhankintaan ja jäsenistön sitouttamiseen. Yhdistystoimintaan sitoutuminen on yhteydessä toimijoiden motiiveihin ja odotuksiin. Kynnys astua mukaan on saatava mahdollisimman alhaiseksi. Yhdistystoimintaan voidaan houkutella näkyvillä, lyhytkestoisilla tempauksilla, jotka toivottavasti innostavat osallistujia sitoutumaan myös muuhun yhdistyksen toimintaan. Jäsenten koulutukseen ja yhdistystoimintaan perehdyttämiseen on jatkuvasti syytä panostaa. Lisäksi tätä päivää on monenlaisen jäsenyyden ja osallistumisen salliminen. ”Kevytjäsenyyttä” eli passiivista ja symbolista osallistumista ei tulisi moralisoida, perustuuhan yhdistystoiminta kuitenkin vapaaehtoisuuteen. Vastuun jakaminen ja henkilöiden sitouttaminen toiminnan kautta tuntuu olevan paras tapa saada ihmiset jäämään mukaan yhdistyksen toimintaan.

Sosiaalinen pääoma

Sosiaalisella pääomalla viitataan normeihin, luottamukseen ja vastavuoroisuuteen. Se on tärkeä infrastruktuuri yhteisöelämässä, koska se luo osallistumista. Sosiaalinen pääoma on myös edellytys inhimillisen pääoman kertymiselle sekä yhdistyksen sisällä että järjestökentällä yleensä. Vankka aatteellisuus ja selkeät tavoitteet ovat yhdistyksen vahvuustekijöitä. Tätä voisi kutsua yhdistyksen ”ideologiseksi pääomaksi”. Yhdistystoiminnan perustehtävää, tavoitteita ja toimintatapoja ei kannata hakata kiveen heti alussa. Menestyvässä paikallisyhdistyksessä toiminta-alue on määritelty hyvin mutta toimintatapoihin on jätetty avoimuutta ja joustavuutta.

Yhdistystoiminnan menestystekijöitä käsiteltäessä ei voida sivuuttaa demokraattisuutta ja yhteisöllisyyttä. Jäsenistöllä on oltava mahdollisuus vaikuttaa järjestettävään toimintaan, jopa itse sitä luoden. Syytä on kiinnittää huomiota myös sisäiseen tiedottamiseen ja hyviin kokouskäytäntöihin. Yhteisöllisyyden merkitys on järjestötoiminnassa niin suuri, että sosiaalisen pääoman luomista voitaisiin pitää jopa yhtenä kansalaistoiminnan tarkoituksena. Menestyvä yhdistys on jäsenilleen nimenomaan sosiaalinen yhteisö.

Kehittämiskohteeksi yhdistyskentällä on noussut laaja-alainen verkostoituminen. Tulevaisuudessa yhdistysten on menestyäkseen pyrittävä mukaan yhä laajempiin verkostoihin. Ne voivat solmia yhteistyösuhteita muihin järjestöihin ja yhdistyksiin, oman järjestön eri tasoihin, kuntaan, markkinasektoriin, rahoittajatahoihin, tiedotusvälineisiin sekä tiedemaailmaan. Horisontaalisessa eli yhdistysten välisessä yhteistyössä on yleensä ollut kyse yksittäisten yhdistysten taloudellisten resurssien ja jäsenistön vähäisyydestä, jota on pyritty kompensoimaan. Uutta jäsenkuntaa tavoitellakseen yhdistysten on jatkossa keskityttävä tuottamaan erilaisia toimintoja tai projekteja, jotka eivät vaadi entisenlaista järjestöidentiteettiin samaistumista. Järjestöjen verkostoituminen ja tiivis yhteistyö mahdollistaa tämän. Vertikaalisen eli liitto- ja piiritason kanssa tapahtuvan yhteistyön kautta yhdistystoiminnalle saadaan legitimiteettiä ja laajempi konteksti eli ollaan mukana jossain omaa paikallisyhdistystä suuremmassa kokonaisuudessa.

Toinen selvä kehittämiskohde on toiminnan näkyvyyden parantaminen. Kyvystä kommunikoida ja argumentoida omat näkemykset on tullut ratkaiseva yhteiskunnallinen resurssi. Näkyvyydestä tiedotusvälineissä ei kuitenkaan saisi tulla toiminnan ensisijaista päämäärää. Jos sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset ongelmat ja tavoitteet jäävät toissijaisiksi niin silloin ollaan kaukana kansalaistoiminnan perimmäisistä periaatteista.

Fyysinen pääoma

Fyysinen pääoma käsittää organisaation hallussa olevan omaisuuden, lähinnä laitteet ja rakennukset. Menestyvä yhdistys on taloudellisesti suhteellisen omavarainen ja riippumaton eli se saa rahoitusta monelta eri taholta. Rahoituksen saamisessa ensiarvoisen tärkeää on näkyvyys ja hyvät yhteiskuntasuhteet. Julkisen rahoituksen tiukentuessa yhdeksi paikallisyhdistysten tulevaisuuden menestystekijäksi noussee se, kuinka hyvät suhteet ne saa luotua markkinasektoriin päin. Tämä edellyttää toiminnan tehokasta markkinointia ja tuotteistamista sekä aloitteellisuutta suhteiden luomisessa markkinatoimijoihin. Liittojen tuki näissä asioissa on varmaan paikallaan, onhan niiden tehtävä perinteisesti edistää koko järjestön toiminnan tunnettuutta.

Rahoituksen suuruutta tärkeämmäksi tekijäksi yhdistystoiminnalle tuntuu muodostuvan varmuus rahoituksen jatkuvuudesta, mikä mahdollistaa toiminnan suunnittelun pidemmällä tähtäimellä. Yhdistysten suhdetta rahoitukseen voi kuvata ”niukkuuden filosofiaksi” mutta tavoitteenahan ei olekaan taloudellisen voiton tuottaminen samalla tavoin kuin yritysmaailmassa.

Tulevaisuuden tutkimustarpeita

Uusien liikkeiden tutkimista on syytä jatkaa, jotta voidaan hahmottaa kansalaistoiminnan kentän mahdollisia uusia trendejä. Kiinnostavaa olisi selvittää ”kevytjäsenyyden” merkityksiä vapaaehtoistoimijoille, koska kyseinen osallistumisen muoto näyttää olevan selkeästi yleistymässä. Hyvien käytäntöjen ja menestystekijöiden tutkimisessa olisi tärkeää tarkastella myös menestymisasteikon toisen ääripään toimijoita, mikä toiminnassa meni pieleen ja miksi. Lisäksi kansalaistoimintaa voitaisiin katsoa esimerkiksi rahoittajien näkökulmasta eli keitä ja millaista toimintaa tuetaan ja minkälaisin ehdoin.

Tutkimus kansalaistoiminnan hyvistä käytännöistä

Sari Jurvansuu
Humanistinen ammattikorkeakoulu – HUMAK
Kauniainen 2002, ISBN 952-456-003-8

*Tiivistelmä kirjasta. Tekstin sisältö on kirjan kirjoittajan.