Siirry sisältöön
Tietopankki
Aaro Harju

Paikallisuus identiteetin lähteenä

David Byrnen (2001) mukaan paikallisuus tarkoittaa kulttuurisen tason ja paikallisen fyysisen läheisyyden muodostamaa vuorovaikutusverkostoa. Paikallisuuden erottaa globaalista tasosta juuri kulttuurinen ja historiallinen traditio sekä fyysinen läheisyys, joka mahdollistaa konkreettisen vuorovaikutuksen.

Paikallisuus ja alueellisuus ovat olleet Suomessa perinteisesti identiteetin lähteitä. Ihmiset ovat asuneet lähellä toisiaan, eläneet tiiviissä vuorovaikutuksessa, avioituneet eri sukujen kesken ja kasvattaneet uusia sukupolvia sosiaalistaen heitä omiin yhteisöihinsä mutta myös omaksuen uusia kulttuurisia piirteitä yhteisöön muuttaneilta ihmisiltä. Näin on syntynyt auralaisuus ja laajemmin varsinaissuomalaisuus tai lempääläläisyys ja hämäläisyys vuosisatojen aikana.

Paikallisuus on mielletty Suomessa toisaalta maaseutuun ja toisaalta Helsinkiin liittyväksi asiaksi. Niissä on nähty vahvoja paikallisia ja kovasti erilaisia erityispiirteitä. Maaseudun merkitys paikallisidentiteettiä luovana tekijänä vähenee kaupungistumisen myötä. Vastaavasti kaupunkilaisuuden merkitys kasvaa. Nykyisin olisi kuitenkin tärkeää puhua laajemmin muustakin kaupunkimaisesta paikallisuudesta kuin vain helsinkiläisyydestä. Mitä on espoolainen tai iisalmelainen paikallisuus? Näitä olisi hyvä nostaa vähitellen esiin, jotta tämän ajan paikallisuuden moni-ilmeinen kirjo tulisi oikealla tavalla esille.

Suomalaisessa retoriikassa maaseutu on nähty onnelana, jossa ihmiset voivat elää tasapainoista elämää toisin kuin kaupungeissa, joihin liittyvät kaikki mahdolliset ihmisiä kiusaavat ongelmat. Viime vuosina puhe on muuttunut. Kaupunkilaisuudesta ja suomalaisien mittapuun mukaan suurkaupunkilaisuudesta on tullut in. Suurimmista kaupungeista on alettu puhua kasvukeskuksina, jotka synnyttävät kriittisen massan avulla uusia innovaatioita ja toimivat maan talousvetureina. Ari-Veikko Anttiroiko (1999) onkin osuvasti todennut, että kun aikaisemmin ratkottiin kaupungistumisen ongelmia, nyt korostetaan kaupunkien uudistavaa ja taloudellista hyvinvointia tuottavaa roolia

Asuu ihminen maaseudulla tai kaupungissa, lähiyhteisö muovaa hänen identiteettiään. Kun Suomessa on alkanut löytyä tasapaino maaseutumaisuuden ja kaupunkimaisuuden välillä, niiden erilaista identiteettiä synnyttävä merkitys ymmärretään toivottavasti aikaisempaa tasapuolisemmin. Jos ja kun näin käy, kyseessä on vain positiivinen asia. Elämän kirjo rikastuu, kun sallitaan entistä enemmän erilaisuutta ja kun annetaan erilaisten identiteettien kukoistaa. Luovuus lisääntyy, ja siitä hyötyvät sekä ihmiset henkilökohtaisella tasolla elämän sisällön rikastumisena että koko kansakunta kulttuurisena ja taloudellisena menestymisenä.

Kansalaisjärjestöt ovat olleet Suomessa ihmisten identiteettien rakentajia omissa paikallisyhteisöissään. Tähän työhön uusi aika antaa lisääntyviä mahdollisuuksia. Tämä vaatii järjestöiltä rohkeutta kohdata erilaisia ihmisiä, antaa heille tilaa toimia ja tukea heitä paikallisten identiteettien edelleen rikastamisessa.

Aaro Harju

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta

Julkaistu alunperin 25.9.2006