Siirry sisältöön
Tietopankki
Sari Kuvaja

Opettajaksi opiskelevat ja kansalaisvaikuttaminen

– Kansalaisvaikuttaminen haasteena opettajankoulutukselle -tutkimuksen alkuraportti

Kansalaisvaikuttaminen haaste opettajankoulutukselle

Pääministeri Matti Vanhasen ykköshallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaan liittyen käynnistettiin vuonna 2004 kolmivuotinen Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa -tutkimushanke. Hanke vastasi osaltaan politiikkaohjelman ensimmäiseen tavoitteeseen, jonka mukaan ”koulu ja oppilaitokset tukevat kasvua aktiiviseen ja demokraattiseen kansalaisuuteen elinikäisen oppimisen periaatteen mukaisesti”. Hankkeen keskeisenä tavoitteena oli selvittää, valmistaako nykyinen opettajankoulutus sellaisia opettajia, jotka ovat valmiita rakentamaan koulusta myös kansalaisvaikuttamisen kasvualustaa.

Syrjäläisen, Värrin ja Erosen raportissa esitellään tutkimushankkeen taustoja, tavoitteita, aineiston keruuta sekä joitakin alustavia tuloksia; alustavia siksi, että raportin laatimisen aikoihin tutkimus oli vielä alkuvaiheessa ja aineiston keruukin kesken.

Alustavat tulokset kertovat, että opettajaksi opiskelevat kokevat opettajan yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, mutta sellaiseksi, joka vaikuttaa esimerkin kautta. Opettaja on asennekasvattaja, joka ohjaa oppilaita harrastuksiin sekä vaalii yhteisöllisyyttä ja pehmeitä arvoja. Hänen rooliinsa sopii myös oppilaiden harrastus- ja järjestötoimintaa koskevien tietojen kartuttaminen. Sen sijaan opettajiksi opiskelevat suhtautuivat epäillen siihen, että opettaja aktivoisi oppilaitaan yhteiskunnalliseen ja poliittiseen toimintaan.

Mallit aktiiviseen kansalaisuuteen saadaan ystäviltä ja perheeltä, ei koulusta, ja näin sen opettajiksi opiskelevien mielestä pitääkin olla. Silti opiskelijat pitävät kansalaisvaikuttamisen teemaa tärkeänä ja kaipaavat opettajankoulutukseen enemmän aineksia muun muassa koulutuspolitiikasta.

Alustavien tulosten perusteella näyttää siltä, että opettajiksi opiskelevat eivät ole aktiivisia opiskelijapoliitikkoja tai järjestöihmisiä. Osittain passiivisuutta selittää ajanpuute, mutta vain osittain. Omasta passiivisuudesta huolimatta opiskelijoiden mielikuvat järjestötoiminnasta ovat myönteisiä.

Raportin laatijoiden mielestä jo tutkimuksen alkuvaiheen tulokset osoittavat, että kansalaisvaikuttaminen on edelleen haaste opettajankoulutukselle; nykyisellään koulutus ei heidän mielestään anna riittävästi eväitä aktiiviseen kansalaistoimintaan eikä siihen myöskään rohkaise. Syynä on ainakin se, että koulutuspoliittista ja yhteiskunnallista ainesta on opettajankoulutuksessa varsin vähän. Lisäksi vain harvat opettajiksi opiskelevat ovat itse aktiivisia järjestötoimijoita.

Raportin kirjoittajat toivovat, että opettajankoulutus mahdollistaisi aktiivisen ja demokraattisen kansalaisuuden tietojen ja taitojen kehittymisen. Lisäksi sen tulisi vahvistaa opiskelijoiden yhteisöllisyyttä. Kirjoittajien mielestä opettajankoulutuksen olisi pyrittävä kouluttamaan opettajia, jotka ”ymmärtävät merkityksensä kasvattajina, yhteiskunnallisina vaikuttajina ja pedagogisen vallan käyttäjinä”. Lisäksi opettajiksi opiskelevia pitäisi aktivoida osallistumaan koulutuspoliittiseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon, vaikuttamaan oman ammattinsa ja työnkuvansa kehittämiseen.

Eija Syrjäläinen, Veli-Matti Värri & Ari Eronen
Historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tutkimuksia 4. Helsinki 2005.

*Kirjaesittely, kirjoittanut Sari Kuvaja

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta.