NGO:t nousussa

Kansalaisjärjestötoiminta on nousussa kansainvälisesti. Kaikki tutkimukset osoittavat, että non-governmental organizations eli NGO:t kasvattavat toiminnallista osuuttaan ja yhteiskunnallista merkitystään eri maissa ja maanosissa.

NGO:lla on sekä kansallisia että kansainvälisiä tehtäviä ja merkityksiä. Niiden kansallinen rooli vaihtelee maan kulttuurisen, historiallisen ja ekonomisen tilanteen mukaan. Pohjoismaissa kansalaisjärjestöjen rooli on erilainen kuin Etelä-Euroopan maissa tai Aasiassa.

NGO:t vaikuttavat yhä enemmän myös globaalilla tasolla. Ne ovat nostaneet esiin viime vuosina mm. ilmastokysymyksiä, ihmisoikeuksia, velkaantuneiden maiden ongelmia ja yhteistä sosiaalista vastuuta. Lisa Jordan ja Peter van Tuijl (2006) toteavat, että NGO:den kasvava voima on määrittämässä yhä enemmän globaalia poliittista agendaa.

Tämä on aiheuttanut järjestöjen ja samalla kansanvallan kannalta huolestuttavan tilanteen. Hallitukset ovat alkaneet vaikeuttaa tai rajoittaa monissa maissa järjestöjen toimintaa. Vallan eliitti on kokenut kiusalliseksi sen, että NGO:t ovat nostaneet esiin epäkohtia, seuranneet kriittisesti hallitusten toimintaa ja vaikuttaneet kansalaismielipiteeseen.

Järjestötoimijan näkökulmasta tilanne on mielenkiintoinen. Eräiden hallitusten reaktiot ja toimenpiteet osoittavat, että NGO:lla on merkitystä; muuten niiden toimintaa ei kannattaisi vaikeuttaa. Toisaalta joutuu olemaan surullinen niiden kansalaisten puolesta, jotka asuvat ko. maissa. He eivät voi toimia vapaasti eivätkä saa ääntään kuuluviin.

Vaikka näissä marraskuun lumipyryissä joutuu miettimään, onko todella lottovoitto syntyä Suomeen, järjestötoimijan näkökulmasta on. Meillä on vapaus toimia juuri niin aktiivisesti ja monipuolisesti kuin haluamme.

Kansainvälisesti ajatellen meillä suomalaisilla olisi paljon annettavaa järjestötoiminnan osalta. Meillä on hyvä peruslainsäädäntö, erinomaiset rahoitusjärjestelmät, hyviä toiminnallisia, koulutuksellisia ja organisatorisia malleja ja käytäntöjä sekä toimiva suhde julkisen hallinnon ja päätöksentekijöiden kanssa. Siksi oli melkoinen pettymys, että Suomi ei nostanut kansalaistoiminta- ja kansalaisyhteiskuntateemaa esiin EU-puheenjohtajuuskaudellaan.

Onko suomalaisilla järjestöillä liian hyvät olosuhteet toimia? Onko meistä tullut julkisen vallan sylikoiria? Näitä joutuu kysymään, kun seuraa järjestöjen toimintaa suhteessa poliittiseen päätöksentekoon. Jos kansainvälisesti NGO:t ovat tärkeitä julkisen päätöksenteon tarkkailijoita ja kriitikoita, onko Suomessa näin. Ei ole kuin vaatimattomassa määrin. Meillä hallitus voi tehdä merkittäviä yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja ilman että järjestöt todella reagoivat siihen. Järjestöjohtajat käyvät viemässä viestiä ja ilmaisemassa huolensa päättäjille, jos asiat ovat menossa huonompaan suuntaan. Todellista julkisen päätöksenteon haastamista ei Suomessa järjestöväen toimesta nähdä ammattiliittojen lakkotoimintaa lukuun ottamatta. Teemoista ei olisi tälläkään hetkellä pulaa.

Monipuolisen harrastus-, kulttuuri-, sosiaali- ym. toiminnan rinnalle Suomeen mahtuisi myös kriittistä yhteiskunnallista järjestötoimintaa. Milloin tätä syntyy laajemmin vai ovatko asiat niin hyvin, ettei tällaiselle ole tarvetta? Tätä jäämme odottelemaan lumipyryjen kera.

Aaro Harju

pääsihteeri
Sivistysliitto Kansalaisfoorumi