Siirry sisältöön
Tietopankki
Aaro Harju

Mitä sinulle kuuluu?

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula aloitti puheensa Suomen Mielenterveysseuran 120-vuotisjuhlassa kysymällä juhlayleisöltä: Mitä sinulle kuuluu? Hän tarkensi vielä teemaa kysymällä: Mitä sinulle oikeasti kuuluu? Tämä mielenterveysväen juhlaan sopiva kysymys istuu hyvin myös laajemmin meidän ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Yleensä vastaamme, että hyvää kuuluu vaikka ei oikeasti kuulukaan. Siksi jatkokysymys on tarpeen. Rehula opasti meitä myös kuuntelemaan rauhassa kumppanin vastauksen. Muuten retorisella kysymyksellä ja siihen esitetyllä vastauksella ei ole mitään merkitystä.

Retorista kysymystä syvällisempään kysymiseen on monia syitä tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomi on kahtia-, kolmia- tai nelijakautunut. Valtaosalla menee hyvin, mutta kaikilla ei mene. Terveydelliset, sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat ovat todellisia, ja ne voivat olla hyvinkin suuria.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Nuorisotutkimusseura kartoittivat kahden laman lasten eli vuonna 1987 syntyneiden elämänpolkua. Viime syksynä julkistettu seurantatutkimus paljastaa, että ikäluokka on vahvasti kahtiajakautunut. Valtaosa voi hyvin. Lapsuus, peruskoulun suosittaminen ja opiskelupaikan löytyminen oli onnistunut ilman suuria vaikeuksia ja ulkopuolisen tuen tarvetta. Kaikilla kahden laman lapsilla ei ole mennyt kuitenkaan yhtä hyvin. He olivat kokeneet vaikeuksia lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Lähes kolmasosa oli saanut psykiatrisen diagnoosin tai ostanut psyykelääkkeitä.

Ihmisten ongelmiin vastataan talous-, sosiaali- ja terveyspoliittisilla toimenpiteillä. Niistä vastaavat ennen muuta valtio ja kunnat. Mutta me kansalaisyhteiskuntatoimijat voimme myös tehdä paljon asian hyväksi. Eräät järjestöt ovat keskittyneet avun tarpeessa olevien ihmisten auttamiseen ja tukemiseen, mutta myös muut voivat antaa oman panoksensa, jos ne kokevat sen mielekkääksi, tarpeelliseksi ja mahdolliseksi.

Kansalais- ja järjestötoiminnan kautta voi luoda osallisuutta, vertaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Osallisuus on ennen kaikkea tunnetta siitä, että minäkin kuulun joukkoon, olen arvokas ihminen erilaisissa yhteisöissä ja yhteiskunnassa ja minullakin on oma paikkani muiden joukossa. Fredrik Modéus (2014) korostaa yhteisöllisyyden parantavaa voimaa. Hänen mukaansa jokainen haluaa olla tarpeellinen ja hyödyksi muille. Ihmisellä on tarve tukeutua toisiin ihmisiin ja olla yhteydessä heidän kanssaan. Tästä syntyy yhteisöllisyys, osa ihmisenä olemista.

Kansalais- ja järjestötoiminnan kautta voi rakentaa monin tavoin ihmisten osallisuutta kutsumalla ihmisiä mukaan, järjestämällä toiminnan paikkoja ja lisäämällä ihmisten tietotaitoa. Osallisuus syntyy tunteesta, mutta sitä voi vahvistaa tiedoilla ja taidoilla. Kaikkeen tähän on kansalaistoiminnassa mahdollisuus. Liian paljon pyörimme kuitenkin saman henkisten piirissä ja varomme astumasta oman mukavuusalueemme ulkopuolelle. Riskit uusista avauksista ovat kansalais- ja järjestötoiminnassa kuitenkin pienet. Siksi meidän tulisi kannustaa niihin itseämme ja toisiamme.

Suomalaisen kansalais- ja järjestötoiminnan perusideaan kuuluu se, että kaikki voivat olla mukana sellaisina ihmisinä kuin he ovat, sellaisilla tiedoilla ja taidoilla kuin heillä on ja sellaisella panoksella kuin itselle sopii kussakin elämäntilanteessa. Näitä hyviä ydinperiaatteita voisi laajentaa niin, että ketään ei jätetä ulkopuolelle vaan kaikki kutsutaan mukaan, että ollaan aidosti kiinnostuneita siitä mitä kanssakulkijalle kuuluu ja että kaikille mahdollistetaan toiminta omaksi ja yhteiseksi hyväksi kansalaisyhteiskunnan erilaisissa aktiviteeteissa.

Aaro Harju

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta.

Julkaistu alunperin 2.2.2017