Siirry sisältöön
Tietopankki
Aaro Harju

Kumppanuuden sosiaalipolitiikkaa etsimässä

Emerita prosessori Briitta Koskiaho etsii uusimmassa kirjassaan kumppanuuden sosiaalipolitiikkaa vertaamalla brittiläisen yhteiskunnan viimeisimpiä suuria aloitteita ja suomalaista nykytodellisuutta. Koskiaho tarkastelee hyvin analyyttisesti ja kiihkottomasti Labour-hallituksen Third Way -aloitetta ja konservatiivihallituksen Big Society -aloitetta.

Molemmissa ajatuksena oli valtaistaa kansalaisia ja siirtää painopistettä valtiojohtoisesta yhteiskuntapolitiikasta kansalais- ja paikallislähtöiseen suuntaan. Third Way on unohdettu ja nyt toteutetaan Big Society -aloitetta. Se pyrkii tarjoamaan kansalaisuuden aktiivista toteuttamista, osallistumista yhteisen hyvän luomiseen. Aloitteen lanseeraajat puhuivat aluksi kollektiivisesta toiminnasta, jolla saataisiin aikaan radikaali, pitkäkestoinen sosiaalisten suhteiden ja kansalaisyhteiskunnallisen kulttuurin uudelleenluominen. Ajatus on Koskiahon mukaan lähellä kestävyyden rakentamisen, capacity building, ajatusta.

Konservatiivihallitus on tuottanut mittavan määrän suunnitelmia ja ohjelmia paikallisen tason ja kansalaisten valtaistamiseksi ja vastuun siirtämiseksi ihmisten omiin käsiin. Big Societyn kunnianhimoiset tavoitteet tuhoutuivat paljolti siihen, että hallitus leikkasi samanaikaisesti julkista tukea kansalaisyhteiskunnan toimijoilta ja paikallishallinnolta. Näin aloitteet ja suunnitelmat eivät ole muuttuneet käytännön todellisuudeksi suunnitellulla tavalla. Third Way epäonnistui vuosituhannen vaihteessa siksi, että ihmiset kokivat yhteiskunnan muuttuneen liian individulistiseksi. Yhteisyyden tunne katosi ja individualismin, markkinoistamisen ja managerismin yhdistelmä koettiin liian teknokraattiseksi. Molempien hankkeiden ongelmana oli se, että ne synnytettiin ylätasolla ja yritettiin viedä paikallistasolle. Aloitteentekijöinä eivät olleet kansalaiset eivätkä kansalaisliikkeet.

Kansalaisyhteiskuntatoimijan näkökulmasta aloitteet ovat mielenkiintoisia. Hieman haikeana voi todeta, että Iso-Britanniassa kansalaisten valtaistaminen vallan ja varojen siirtämisen avulla on viety paljon pitemmälle kuin Suomessa. Briitta Koskiaho kritisoikin suomalaista yhteiskuntapolitiikkaa liiasta varovaisuudesta ja valtiokeskeisyydestä 2010-luvun toimintaympäristössä.

Koskiaho sivuaa teoksessa lyhyesti kannustamisen, mahdollistamisen ja rohkaisemisen ideoita Liisa Björklundin (2008) tutkimukseen tukeutuen. Kannustamalla toimijat voidaan saada valitsemaan sellaisia toimintatapoja, joita he eivät muuten valitsisi. Kannustaminen lähtee normatiivisesta kannusterakenteesta, jossa ei oikein vielä luoteta kannustettavan omiin kykyihin. Kannustettavaa pitää kasvattaa. Mahdollistaminen lähtee sen sijaan itsenäisestä yksilöstä, joka tarvitsee vain hieman tukea mutta osaa tehdä omia johtopäätöksiä. Rohkaisemalla voimautetaan kansalaiset aktiivisiksi toimijoiksi.

Briitta Koskiaho kritisoi tämän hetken suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Kokonaisuus on hajonnut eikä ole oikein kenenkään hallinnassa. Koskiaho toivoo kumppanuuden sosiaalipolitiikan kehittämistä. Hän näkee sille vaihtoehtona joko palvelujen markkinoistamisen jatkamisen tai julkisen sektorin ryhdistäytymisen ja sen oman tehtävän kokonaisvaltaisen uudelleenarvioinnin ja priorisoinnin.

Briitta Koskiaho
Suomen Setlementtiliitto ry, Setlementtijulkaisuja 32/2014

*Kirjaesittely, kirjoittanut Aaro Harju

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta.