Siirry sisältöön
Tietopankki
Briitta Koskiaho

Kansalaistutkimus – yleistyvä vapaaehtoistoiminnan muoto

Viime aikoina mediassa on vähän väliä alkanut vilahdella käsite kansalaistutkimus. Tutkijat tuntevat kiinnostusta ottaa ihmisiä mukaan tutkimukseen muutenkin kuin vain objekteina ja tutkimusaineiston osina. Toisaalta kansalaisaktivistit ovat heränneet ja tuntevat kiinnostusta olla itsekin mukana tieteellisessä tutkimuksessa tai harjoittaa itse tutkimustoimintaa. Tieteellistä tutkimusta on totuttu pitämään asiantuntijatoimintana, ammattitutkijoiden työnä. Tämä käsitys on laventumassa.

Kansalaistutkimuksen monet muodot

Kansalaistutkimuksella, englanniksi citizen science, ruotsiksi medborgarforskning ja saksaksi die Bürgerwissenschaft, tarkoitetaan sitä, että tieteelliseen tutkimukseen, sen tekijöiksi, otetaan maallikoita tekemään työtä ammattitutkijoiden kanssa. Useimmiten kansalaistutkimusta on käytetty ja käytetään yhä luonnontieteellisessä ja teknistieteellisessä tutkimuksessa aineistojen keräämisessä. Vanhimpia kansalaistutkijoiden alueita on ollut arkeologisiin kaivauksiin osallistuminen.

Ympäristötutkimuksessa lintubongarit tai muun luonnon havainnoitsijat ovat voineet muodostaa havainnoitsijaketjuja. Havaintoja ammattitutkijat ovat sitten käyttäneet hyväkseen. Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa osallistava tutkimus ja toimintatutkimus ovat tutkimusmetodeja, jotka ovat lähellä kansalaistutkimusta. Kansalaisten omaehtoinen toiminta tieteellisessä tutkimuksessa on maailmalla yleistä myös kansanterveystieteessä.

Esimerkiksi Hollannin maahanmuuttovaltaisilla köyhillä asuinalueilla haluttiin selvittää asukkaiden terveydentilaa. Osa asukkaista saatiin koulutukseen ja heidät valmennettiin tekemään haastatteluja muille asukkaille. Tuloksena oli, että tutkimukseen osallistumisprosentti oli korkea. Sekä haastattelijat että haastateltavat kokivat koko prosessin omakseen. He olivat hyvin kiinnostuneita myös tutkimustuloksista, joita puitiin eri foorumeilla.

Ikääntyneet kansalaistutkijoina uudessa projektissa

Olen helmikuussa 2018 aloittanut Suomessa kansalaistutkimusprojektin, jonka lopullisena tarkoituksena on tuoda aineksia ja ehdotuksia ikääntyneiden asioiden ajamisen parantamiseen. Vanhat ihmiset, useimmat yli 75-vuotiaita, ovat kansalaistutkijoita. He ovat tulleet mukaan erilaisia teitä, eivät minkään systemaattisen valintakriteerin mukaan, eri puolilta Suomea mutta pääosin urbaaneilta alueilta. Ainut kriteeri vanhuuden lisäksi on ollut sellainen koulutustaso, että he kykenevät analysoimaan omaa neuvonnan, opastuksen ja tätä pidemmälle menevää asioidensa ajamisen tarvettaan sekä kirjoittamaan kertomuksia tietokoneella ja lähettämään ne minulle sähköpostitse.

Mukana on myös rannikon aistivammaisia suomenruotsalaisia, joiden kommunikaatio-ongelmista voi päätellä jotain myös tulevaa yhteiskuntaa ajatellen. Maahan muuttaneet pakolaisethan alkavat myös jossain vaiheessa ikääntyä mahdollisine kommunikaatio-ongelmineen.

Suomessa on parhaillaan meneillään useita neuvonta- ja palveluohjaushankkeita, kiitos mm. Soten. Hankkeiden edustajat toimivat toisena kansalaistutkijaryhmänä kirjoittaen hankkeestaan artikkeleita raporttiin. He ovat lukeneet mainituista kertomuksista tekemäni loppuanalyysin. Alkuperäiset kansalaistutkijat saavat hankeartikkelit luettavakseen ja arvioivat, onko hankkeista apua heidän ongelmiinsa.

Yksilökohtaista neuvontaa tarvitaan

Kolmantena vaiheena on pohtia yhdessä sitä, miten varsin hajallaan olevaa neuvonta- ja opastusjärjestelmää voitaisiin yhtenäistää ja sitä, mitä toiminnan pitäisi sisältää. Jo tässä vaiheessa näyttää siltä, että päähuomio tulisi keskittää yksilökohtaiseen neuvontaan ja asioiden ajamiseen. Luontevinta ja halvinta on, että tämä tapahtuu siellä missä ihmiset asuvat eli asuintaloissa, kortteleissa ja asuinyhteisöissä. Tässä toiminnassa vapaaehtoistyön merkitys tulee taas esille. Myös kotipalvelun sisältöä pitäisi miettiä uudelleen arkielämän kokonaisuuden neuvonnan kannalta.

Britanniassa on viime vuosina kehitetty jakamistalouteenkin viitaten eri alojen asiantuntijoiden asuinaluekohtaisia neuvonta- ja palveluyksikköjä, joissa asiantuntijat tekevät vapaaehtoistyötä omalta erityisalueeltaan. Tähän on kytketty myös tutkimustoimintaa, joka voi olla myös kansalaistutkimusta.

Maailma on täynnä uusia mahdollisuuksia, kunhan niitä vain osataan käyttää hyväksi!

Briitta Koskiaho

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta.

Julkaistu alunperin 7.9.2018