Siirry sisältöön
Tietopankki
Juha Heikkala

Kansalaisten aktiivisuus ei katoa, mutta se muuttaa muotoaan

Suomessa olisi iltaisin ja viikonloppuisin hyvin hiljaista ilman kansalaisten vapaaehtoista toimintaa yhdistyksissä ja järjestöissä. Lukuisat urheilukilpailut, kulttuuritapahtumat, tukiryhmien tapaamiset, asukasillat tai koulutustilaisuudet ovat kansalaistoimijoiden aikaansaamia.

Liikuntaseurat ja kulttuuriyhdistykset järjestävät monenlaista harrastustoimintaa. Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset muun muassa antavat vertaistukea jäsenilleen ja heidän lähipiireilleen. Nuorisojärjestöt tukevat nuorten kasvua ja identiteetin rakentamista.

Yhdistysten ja järjestöjen verkosto kattaa koko maan ja koskettaa tavalla tai toisella lähes jokaista kansalaista. Suomessa on noin 120 000 yhdistystä ja järjestöä, joista noin 70 000 arvellaan toimivan aktiivisesti. Järjestäytyneen, ry-muotoisen yhdistystoiminnan rinnalla toimii lukuisia vapaamuotoisia kansalaistoimintaa toteuttavia sosiaalisia liikkeitä, verkostoja ja ryhmiä.

Kansalaistoiminnalle on ominaista, että vapaaehtoistoimijat pyörittävät haluamaansa toimintaa ilman välitöntä ulkoista pakkoa tai ensisijaista välineellistä hyötyä. Yksilön näkökulmasta osallistumisen motiivina on toisaalta toiminnan henkilökohtainen merkityttävyys, toisaalta halu auttaa tai tukea kanssaihmistä.

Parhaimmillaan kansalaistoiminnasta seuraa sekä yksilöllistä että yhteisöllistä hyvinvointia: osallisuuden tunnetta, aktiivista osallistumista, lähimmäisen auttamista, arjen asiantuntijuutta, elämänhallintaa ja kansalaiseksi kasvamista.

Kansalaistoiminnan ainutlaatuisen voiman ja merkityksen ylläpitäminen ja tukeminen on vähintään yhtä merkittävä yhteiskunnallinen kysymys kuin parlamentaarisen demokratian tai talousjärjestelmän toimivuus; itse asiassa kansalaistoiminnan voi perustellusti sanoa muodostavan välttämättömän perustan näille kahdelle. Siksi on olennaista tunnistaa kansalaistoiminnassa ja sen roolissa tapahtuneet muutokset ja haasteet.

Toisin kuin usein väitetään, monilla kansalaistoiminnan alueilla vapaaehtoisten määrä on pikemminkin lisääntynyt kuin vähentynyt. Väärä käsitys perustuu perspektiiviharhaan: kun uusia yhdistyksiä perustetaan jatkuvasti, vapaaehtoisten suhteellinen osuus yhdistystä kohden pienenee.

Olennaisia muutoksia on tapahtunut varsinkin vapaaehtoisuuden laadussa. Vapaaehtoiset aktiivit kohdistavat panoksensa yhä rajatumpaan kohderyhmään tai tavoitteeseen. He vaativat selkeää näyttöä siitä, mitä heidän panoksellaan saadaan aikaan.

Ehkä merkittävin muutos on tapahtunut toimintaan sitoutumisessa. Varsinkaan nuoret eivät juuri kiinnity yhdistykseen ja sen hallintoon vaan osallistuvat mahdollisimman konkreettiseen toimintaan.

Projektimaisuus, pätkittäisyys ja lyhytjänteisyys ovat yleistyneet. Yhdistysten jäsenkunnat muistuttavat yhä enemmän liikkuvaa virtaa kuin kiinteää kivijalkaa. Kaikesta huolimatta yhdistykset tarjoavat edelleen merkittäviä sosiaalisen ja henkisen kiinnittymisen pintoja.

Kansalaistoiminnan muutosta selittää osin yhteiskunnan kulttuurinen muutos, erityisesti palvelullistuminen. Vaikka yhdistystoiminta edelleen perustuu jäsenyyteen eikä asiakkuuteen, on kansalaistoimijoiden käyttäytymisessä nähtävissä kuluttajamaisia piirteitä yhä uusiutuvine tarpeineen ja vaihtelevine kiinnostuksen kohteineen.

Yhteisöllisyys ei ole katoamassa, mutta se muuttaa muotoaan: eriytyy ja pirstaloituu hyvin monenkirjavaksi yhdessä olemiseksi.

Yhdistys- ja järjestötoiminnassa voidaan erottaa erilaisia suuntauksia ja niiden yhdistelmiä. Perinteisellä järjestötoiminnalla on edelleen suuri merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa: keskeinen osa vapaaehtoisesta kansalaistoiminnasta kanavoituu ja organisoituu perinteisiin yhdistyksiin ja järjestöihin.

Erityistoimenpiteitä vaativat kuitenkin jäsenkunnan aktivoiminen sekä kansalaistoiminnan yhteiskunnallisen aseman perusteleminen ja näkyväksi tekeminen. Haasteena on myös ammatillisuuden ja vapaaehtoisuuden, palkattujen toimihenkilöiden sekä vapaaehtoisten hallitusten jäsenten ja muiden toimijoiden toiminnan sovittaminen yhteen.

Perinteinen rekisteröity yhdistys on saanut haastajakseen löyhästi organisoituja ja vapaamuotoisia toimintaryhmiä. Näiden toimijoilla on kaipuuta takaisin ruohonjuuritasolle, lähestulkoon käsin kosketeltavaan toimintaan. Tarkoituksena on välttää ihmisten hukuttamista hallinnollisiin paperitöihin tai työläisiin tehtäviin vapaaehtoistoiminnassa.

Ruohonjuuritason toiminnan vahvuuksia ovat kanssaihmisen välitön kohtaaminen ja yhdessäolo sekä suora toiminta ja vaikuttaminen. Tämänkaltaisen toiminnan vetovoima näyttää edelleen kasvavan, mikä saattaa selittää merkittävän osan kansalaistoiminnan kasvusta ylipäätään.

Tulevaisuudentutkimusten viestit ja skenaariot tukevat käsitystä, että kansalaistoiminnalla on edelleen vetovoimaa. Ihmisten onnellisuutta ei lisää niinkään aineellisen kuin henkisen hyvinvoinnin kasvu. Ja juuri henkisestä hyvinvoinnista kansalaistoiminnassa on pohjimmiltaan kyse.

YTT Juha Heikkala
Koulutuksen johtaja
Suomen Liikunta ja Urheilu ry.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla Yhdessä enemmän-artikkelisarjassa kesällä 2009.

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta.