Siirry sisältöön
Tietopankki
Aaro Harju

Kansa ja valta

Perustuslain mukaan valta on kansalla. Onko se sitä todella? Kyllä, mutta vain välillisesti. Todellinen valta on poliitikoilla ja viranhaltijoilla, asiantuntijoilla ja talouselämän edustajilla. Osalla heistä on kansan mandaatti vallankäyttöön, osalla ei.

Yhteiskuntajärjestelmämme rakentuu edustuksellisen demokratian varaan. Tämä on toiminut kohtuullisen hyvin. Kansalta saatua valtaa on käytetty pääosin harkiten ja kansakunnan parasta ajatellen. Kansa on ollut suhteellisen tyytyväinen järjestelmään ja sen tuloksiin.

Viimeaikaiset tutkimustulokset osoittavat, että vanha järjestelmä ei tyydytä enää riittävästi kansalaisia. Suomalaiset kokevat voimattomuutta vallankäytön suhteen eivätkä arvosta eivätkä luota päätöksentekijöihin. Kansalaiset kokevat vallanpitäjien etääntyneen heistä ja heidän arkitodellisuudestaan.

Hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman puitteissa on puhuttu paljon kansanvallan tilasta ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista. Selväksi on käynyt se, että jotakin pitää tehdä, jotta demokratia ei muutu vähemmistön kansanvallaksi ja jotta kuilu kansalaisten ja päätöksentekijöiden/hallinnon välillä ei kasva kohtuuttoman suureksi. Perustilanteesta ollaan yhtä mieltä, mutta ratkaisujen suhteen ollaan erimielisempiä ja osin neuvottomampia.

Dosentti Pekka Kettunen lausui todennäköisesti tärkeän viisauden eräässä keskustelussa. Hänen mukaansa tarvitaan monia samanaikaisia toimenpiteitä ja pienten askelten politiikkaa. Yhtä yksittäistä taikaratkaisua ei ole käytettävissä.

Vastaus löytynee osallistuvasta demokratiasta, joka rakentuu edustuksellisen demokratian pohjalle mutta jota täydennetään kansalaisten erilaisilla mahdollisuuksilla osallistua ja vaikuttaa. Kansanäänestysten harkittu lisääminen, vuoropuhelun parantaminen kansalaisten sekä hallinnon ja poliittisten päätöksentekijöiden välillä, aitojen kuulemisten lisääminen sekä tehokas kansalaiskasvatus peruskouluissa, toisen asteen oppilaitoksissa ja aikuiskoulutuksessa ovat eräitä keinoja parantaa tilannetta. Tärkeintä lienee se, että poliittiset päätöksentekijät ja virkahenkilöt kunnissa ja valtion tasolla ymmärtävät asian tärkeyden ja haluavat aidosti korjata tilannetta. Toisaalta nykyistä useampien kansalaisten tulee olla aktiivisia osallistujia. Päättäjiltä ja valtiolta ei voi mahdottomia odottaa, jos ihmiset tyytyvät vetäytyvän ja passiivisen kansalaisen rooliin.

Kansalaisjärjestöt ovat yksi instrumentti vallankäytön kokonaisuudessa. Järjestöjen asiantuntemusta käytetään Suomessa hyödyksi, mutta parantamisen varaa vielä on. Lausuntojen lisäämisen sijasta tulisi kehittää kumppanuutta, jolloin järjestötoimijat voivat antaa asiantuntemuksensa päätöksentekoon jo valmisteluvaiheessa, eivätkö vain kommentoimalla lopputulosta.

Kansalaisjärjestöt voisivat koota nykyistä aktiivisemmin kansalaismielipidettä. Aikaisemmin tämä rooli oli puolueilla. Kun kansalaisten osallistuminen puoluetoimintaan on hiipunut, tämä on jättänyt järjestöille tilaa ottaa kansalaismielipiteen kanavointi tehtäväkseen. Jos kansalaisten mielipide välittyy päättäjille ja virkahenkilöille yksittäisinä mielenilmauksina, se jää tehottomaksi. Tämä on yksittäisten sähköpostiviestien ja pelkkien nettikeskustelujen suuri heikkous. Jos haluaa vaikuttaa, silloin pitää muodostaa keskustellen jonkinlainen yhdensuuntainen mielipide ja välittää se päättäjien tietoon. Se on tietysti eri asia, jos pelkkä keskustelu ja mielipiteenilmaisu riittävät. Nekin ovat arvokkaita, mutta eivät tehokkaita, jos halutaan vaikuttaa.

Aaro Harju

Arkistoitu sisältö

Tämä sisältö on siirretty palveluun editoimattomana sivuston edellisestä versiosta.

Julkaistu alunperin 8.12.2006