Globalisaatiokritiikki ja kansalaisliikkeet

”Oma suhtautumiseni globalisaatioon on kriittisen myönteinen. Olen vakuuttunut siitä, että avoin maailmantalous on parempi vaihtoehto kuin suljettujen kansantalouksien järjestelmä, joka helposti ruokkii poliittista itsevaltaisuutta ja kulttuurista eristäytymistä. Olen myös sitä mieltä, että usein liioitellaan globalisaation demokratialle ja hyvinvointiyhteiskunnalle luomaa uhkaa. Toisaalta lähden myös siitä, että hallitsemattomalla talouden globalisaatiolla on lukuisia kielteisiä vaikutuksia, joihin kuuluvat muun muassa kansainvälisen finanssijärjestelmän epävakaisuus, sosiaalisen ja alueellisen eriarvoisuuden kasvu sekä ympäristöön kohdistuvat paineet.” (RV)

Globalisaatio käsitteenä

Globalisaatiosta on tullut yleiskäsite, joka integroi hyvinkin erilaisia yhteiskunnallisia teemoja ja etuja. Usein globalisaatiolle annetaan ensisijaisesti taloudellinen sisältö. Tällä voidaan tarkoittaa markkinasuhteiden maailmanlaajuista laajenemista ja syvenemistä. Tärkeänä maailmanlaajuistumisen välineenä on ollut teknologian kehitys, erityisesti tiedon käsittelyssä ja välityksessä. Talouden ja teknologian lisäksi globalisaatio ilmenee myös politiikassa, kulttuurissa ja ympäristössä.

Näkökulmat globalisaatioon

Ensimmäinen näkökulma korostaa sitä, kuinka globalisaatio on luonut uuden poikki- tai jopa ylikansallisen yhteiskunnallisen muodon, joka ei ole minkään yksittäisen toimijan ohjattavissa. Kyseessä ei ole enää valtiollisten toimijoiden välinen kansainvälisyys, vaan niistä ainakin osaksi irronnut globaalisuus. Puhutaan denationalisaatiosta.

Toisen näkökulman mukaan globalisaatio on edelleen valtiollisessa ohjauksessa: se ei ole uusi ja omavoimainen taloudellinen ja kulttuurinen prosessi vaan johtavien valtioiden valvoma poliittinen projekti. Tässä yhteydessä kiinnittyy huomio erityisesti Yhdysvaltojen taloudelliseen, poliittiseen ja kulttuuriseen valta-asemaan.

Kolmas näkökulma perustuu poikkikansallisiin liikeyrityksiin ja muihin kansainvälisiin taloustoimijoihin globalisaation käyttövoimana. Sijoitus- ja finanssipääoman nopea kansainvälistyminen 1980-luvulta lähtien on yhdessä maailmantalouden poliittisen liberalisoinnin kanssa johtanut uuteen, suuryhtiöiden valvomaan globaaliin talouteen.

Globalisaatiokritiikin tyypit

Yleisesti voidaan puhua neljästä globalisaatiokritiikin tyypistä, joita ovat:

1) Moraalinen kritiikki

Kohdistuu globalisaation yhteiskunnallisia perusarvoja kuluttavaan luonteeseen. Kritiikin mukaan globalisaatio johtaa maalliseen ja rationaaliseen yhteiskuntaan, jossa uskonnolliset ja kulttuuriset arvot jäävät mammonan jalkoihin.

2) Sosiaalinen ja poliittinen kritiikki

Tarttuu globalisaation väitettyihin kielteisiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, joita ovat muun muassa alueellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu, ihmisoikeuksien polkeminen ja hyvinvointipolitiikan supistaminen.

3) Ympäristökritiikki

Kohteena ovat vapaakauppaa ja kehityspolitiikkaa edistävät kansainväliset järjestöt. Esteettömän vapaakaupan pelätään jättävän jalkoihinsa ympäristönäkökohdat ja kehitysrahoituksen edistävän ympäristöä tuhoavia hankkeita.

4) Kapitalismikritiikki

Kritiikissä kapitalismi nähdään ensisijaisena ongelmana ja globalisaatio vain kapitalismin tämänhetkisenä ilmentymänä. Liittyy usein amerikkalaisen elämäntavan ja vaikutusvallan arvosteluun.

Globalisaatiokritiikkiä voidaan jäsennellä myös muilla tavoin. Globalisaation voidaan arvella johtuvan teknologian kehittymisestä ja/tai valtioiden harjoittamasta politiikasta. Molemmissa tapauksissa kritiikillä pyritään jos ei nyt aivan vallitsevan kehityksen pysäyttämiseen niin ainakin suunnanmuutokseen.

Globalisaation hallinta

Tämänhetkisen keskustelun yhtenä vinoutumana on sen keskittyminen miltei pelkästään Kansainväliseen valuuttarahastoon (IMF), Kansainväliseen kauppajärjestöön(WTO) ja Maailmanpankkiin (WB). Globalisaation hallinta on paljon laajempi ja monimutkaisempi ilmiö. Siinä on mukana hyvin monenlaisia toimijoita hallituksista ja niiden välisistä järjestöistä monikansallisiin liikeyrityksiin, kansalaisjärjestöihin ja alkuperäiskansoihin. Toinen harha on se, että kansainväliset taloudelliset järjestöt nähdään monumentteina, jotka eivät juurikaan muutu. Hallitusten ja kansalaisjärjestöjen paineessa IMF ja WB ovat enenevässä määrin alkaneet painottaa ympäristönäkökohtia ja köyhyyden vähentämistä.

Globalisaation hallinnan tarve syntyy lähinnä kolmesta syystä. Ensiksikin yksittäisen valtion tai valtioryhmän taloudellisesta, sotilaallisesta tai ympäristöön liittyvästä toiminnasta syntyy niin voimakkaita ulkoisvaikutuksia, että muiden valtioiden täytyy ryhtyä toimiin niiden saattamiseksi hallintaan. Esimerkkinä voidaan mainita vaikka Kiinan Itä-Aasiaa saastuttava valtiojohtoinen teollisuus. Toinen syy hallinnan kysyntään on kansainvälisille suhteille tyypillinen yhteistyön ja koordinaation niukkuus. Tavallisena ratkaisuna tähän on luoda kansainvälinen hallintajärjestelmä eli regiimi, esimerkkinä kansainvälinen patenttijärjestelmä. Kolmanneksi hallintaa tarvitaan, jos halutaan rajata kehitysmaiden taloudellis-sosiaaliset paineet kehittyneiden maiden ulkopuolelle. Esimerkkinä tällaisesta hierarkkisesta hallintajärjestelmästä on kehitysmaiden talouksien rakenteelliset sopeutusohjelmat (SAP).

Kansalaisliikkeet

Varsinainen globalisaatiokritiikki on ensisijaisesti nuorison protestia. Vaikka kritiikki voidaan nähdä tuoreimpana ja samalla kansainvälisimpänä kerrostumana vaihtoehtoisessa poliittisessa toiminnassa niin kritisoinnissa on myös uusia piirteitä. Se on nimittäin kokonaisvaltaisempaa, ennakkoluulottomampaa ja pragmaattisempaa. Ikävänä puolena globalisaation vastaisessa toiminnassa on ollut usein itsetarkoituksellinen väkivalta, jolle on vaikea löytää perusteita. Globalisaation vastainen liike näyttääkin nyt olevan jakautumassa kahtia, yhtäältä aggressiiviseen ja toisaalta tavoitteelliseen toimintaan.

Monenkeskiseen investointisopimukseen (MAI) kohdistunut vastarinta oli ensimmäinen globalisaationvastainen kampanja, joka sai maailmanlaajuiset mittasuhteet. Neuvottelut suoria ulkomaisia sijoituksia ja niiden edistämistä koskevasta kansainvälisestä sopimuksesta lopulta epäonnistuivatkin. Syitä oli useita, yhtenä tekijänä sopimusta vastustanut kansainvälinen kansanliike.

Kehitysmaiden velkataakan keventäminen on yksi globalisaatiokriittisen liikkeen keskeisiä vaatimuksia. Vuonna 1996 käynnistettiin Jubilee 2000 –nimeä kantava kampanja, minkä tavoitteena oli kumota ”juhlavuoden” 2000 loppuun mennessä kaikki ne velat, joita kehitysmaat eivät kykene kohtuudella maksamaan. Kampanjaa voidaan pitää menestyksenä, vaikka se ei aivan tavoitettaan saavuttanutkaan. Voidaan myös sanoa, että ilman kansalaisliikkeen maailmanlaajuista toimintaa eivät kaikki johtavat teollisuusmaat olisi tänä päivänä kannattamassa köyhimpien maiden velkojen anteeksiantamista.

Johtopäätökset

Kansainväliseen yhteisöön on kehittynyt uusi vuorovaikutusjärjestelmä. Siinä poikkikansalliset kansalaisjärjestöt ovat itsenäisiä toimijoita, joiden toiminnalla on merkitystä kansainvälisten prosessien lopputuloksille. Silti olisi itsepetosta kuvitella, että kansalaisliikkeet voisivat määrätä kansainvälisen talouden kehityksen suunnan tai lopputulokset.

Voidaan myös kysyä, onko viimeaikainen globalisaationvastainen liike tullut tienhaaraan. Liikkeen perustoiminnot epäilemättä jatkuvat mutta julkisten esiintymisten luonne ilmeisesti muuttuu. Seuraavasta protestitapahtumasta voi tulla jo julkinen epäonnistuminen ja sellaiseen ei millään mediasta elävällä liikkeellä ole varaa.

Nyky-yhteiskunnassa yksilöille ja ryhmille on entistä tärkeämpää identiteetin ja merkityksien etsiminen. Vanhan kansallisen yhteiskunnan tilalle nousee uusi yhteiskunta, jonka eri osat ovat yhä voimakkaammin kytkeytyneet omiin vastinpareihinsa muissa yhteiskunnissa. Globalisaatiosta on taloudellista hyötyä kasvun, tuottavuuden ja innovaatioiden virittämisessä. Kritiikki kysyy kuitenkin, ovatko ne riittäviä tuloksia, jos prosessi ei täytä muuten eettisiä ja sosiaalisia mittoja. Tässä ollaan keskeisen yhteiskunnallisen valinnan edessä.

Raimo Väyrynen
Sitran julkaisusarja nro 239, Gaudeamus Kirja
Helsinki 2001, ISBN 951-662-826-5

*Tiivistelmä kirjasta. Tekstin sisältö on kirjan kirjoittajan.