Taiteen edistämiskeskus / Erityisavustus harvaan asutun maaseudun kulttuuritoimintaan
Avustukset kohdennetaan harvaan asutun alueen kulttuuritoimintaan. Avustus on tarkoitettu oikeuskelpoisille yhteisöille, joita ovat esimerkiksi kunnat, säätiöt, yhdistykset, osuuskunnat ja yritykset.
Avustukset kohdennetaan harvaan asutun maaseudun kulttuuritoimintaan. Aluemääritelmä pohjautuu Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ylläpitämään kaupunki-maaseutu-luokitukseen. Lähtökohtaisesti alueet sijaitsevat kaukana isoista keskuksista ja alueen asutusrakenne on hajanaista. Eri alueiden sijoittumista luokittelussa voi tarkastella täällä.
Hakemuksia ja hakijoiden toimintaa arvioivat Taiken asiantuntijat. Päätökset tekee erityisasiantuntijan esittelystä viraston johtaja.
Avustukset on tarkoitettu
- taide- ja kulttuurihankkeisiin harvaan asutulla maaseudulla
- taide- ja kulttuurihankkeisiin, joissa toteutuu harvaan asutulla maaseudulla asukkaiden osallisuus ja osallistuminen sekä paikallisten olosuhteiden ja lähtökohtien huomioiminen.
Hankkeen tulee kohdistua pääasiassa harvaan asutulle maaseudulle, ja sen hyödynsaajat ovat harvaan asutulla maaseudulla.
Avustuksen voi saada muun muassa
- taiteilijoiden työllistämiseen
- ympäristö- ja julkisiin taideteoksiin
- yhteisötaideprojekteihin
- taiteilijaresidenssien kehittämiseen
- taide- ja kulttuuritapahtumien kehittämiseen
- kulttuurimatkailun ja -reittien kehittämiseen
- aineettoman kulttuuriperinnön kohteisiin
- taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta ja osallisuutta parantaviin investointeihin ja hankkeisiin
- kuntien välisiin kulttuurin yhteistyöhankkeisiin.