Suomen Kulttuurirahasto / Satakunnan rahasto
Satakunnan rahasto toteuttaa tarkoitustaan, Satakunnan maakunnan henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaalimista ja kehittämistä, myöntämällä apurahoja ja palkintoja sekä järjestämällä muutakin kulttuuritoimintaa toimialueensa 20 kunnan alueella.
Satakunnan rahasto muodostuu yleisrahastosta sekä lahjoituksiin ja testamentteihin perustuvista nimikkorahastoista. Maakuntarahastoa tukevat yksityiset henkilöt ja yhteisöt lahjoituksilla ja testamenteilla. Lahjoittaja voi perustaa Satakunnan rahaston yhteyteen oman nimikkorahastonsa.
Apurahoista päätettäessä etusijalla ovat maakunnassa syntyneet hakijat, maakunnassa suoritettava tai siihen kohdistuva tieteellinen ja taiteellinen työ sekä maakunnallisesti merkittävät kulttuuri- ja kehittämishankkeet.
Verkko-osoite