Siirry sisältöön
Rahoitushakemisto

Rakennerahastot

EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahastoista rahoitettavan hankkeen on toteutettava jotakin Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelman tavoitetta.

Ohjelmassa on kuusi toimintalinjaa:

  1. Innovatiivinen Suomi (EAKR): Tavoitteena on edistää alueiden ja yritysten elinkeino- ja työelämälähtöisiä tutkimus- ja innovointivalmiuksia ja uusien teknologioiden käyttöönottoa. Rahoituksella vauhditetaan pk-yritysten kasvua ja kilpailukykyä. Lisäksi tavoitteena on hyödyntää digitalisaatiota kansalaisten, yritysten ja julkishallinnon hyväksi.
  2. Hiilineutraali Suomi (EAKR): Tavoitteena on edistää energiatehokkuutta ja kiertotaloutta, sekä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Rahoitusta kohdennetaan myös toimiin, joilla varaudutaan ilmastonmuutokseen.
  3. Saavutettavampi Suomi (EAKR): Tavoitteena on tukea pk-yritystoimintaa Itä- ja Pohjois-Suomessa kehittämällä paikallista tieliikenneinfrastruktuuria harvaan asuttujen alueiden erillisrahoituksella.
  4. Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi (ESR+): Tavoitteena on tukea työllisyyttä, osaamista, työelämän kehittämistä, jatkuvaa oppimista ja joustavia koulutuspolkuja.
  5. Sosiaalisten innovaatioiden Suomi (ESR+): Tavoitteena on tukea lastensuojelun asiakkaana olevien sekä erityisesti kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten elämäntilannetta ja pärjäämistä.
  6. Aineellista puutetta torjuva Suomi (ESR+): Tavoitteena on auttaa heikommassa asemassa olevia tarjoamalla tukea elintarvikkeiden ja perushyödykkeiden hankintaan. Samanaikaisesti pyritään tarjoamaan muita palveluja, joilla avunsaajien tilannetta parannetaan.

Rahoitusta voivat hakea esimerkiksi oppilaitokset, erilaiset järjestöt, tutkimuslaitokset, kunnat, yritykset ja muut oikeuskelpoiset yhteisöt.

Rahoitusta haetaan EURA 2021 -järjestelmässä sähköisesti.

Rahoittavat viranomaiset (ELY-keskukset, maakuntien liitot) käynnistävät avoimia hakuja tarkemmin määriteltyihin teemoihin ja julkaisevat hakuja koskevia ilmoituksia. 

Verkko-osoite
Luokitukset:
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
Euroopan unioni
Maakuntien liitot
Asiasanat:
Digitaalisuus ja tietoyhteiskunta
EAKR
ESR
Innovaatiot
Lapset
Nuoret
Syrjäytymisen ehkäisy
Tasa-arvo
Työllistäminen
Yhteistyöhankkeet
Ympäristö ja kestävä kehitys