Pohjoismainen kulttuurirahasto / Projektituki
Pohjoismainen kulttuurirahasto jakaa kaksi kertaa vuodessa projektitukea hankkeille, jotka perustuvat pohjoismaiseen yhteistyöhön ja kehittävät sitä. Projekteissa voi olla mukana kumppaneita myös Pohjoismaiden ulkopuolelta.
Projektituen tavoitteena on edistää taide- ja kulttuurielämän kehitystä sekä vahvistaa eri toimijoiden pohjoismaisia yhteyksiä.
Hakemusten arvioinnissa painotetaan projektien omaperäisyyttä ja niiden sisältämää Pohjoismaiden välistä yhteistyötä. Ohjelmasta tuetaan myös projekteja, jotka kurkottavat eri tavoin Pohjoismaiden ulkopuolelle.
Rahasto on riskivalmis ja tukee usein uusien taide- ja kulttuurihankkeiden ja verkostojen perustamis- ja kehitysvaiheita. Tukea voidaan myöntää myös projekteille, jotka perustuvat aiempaan verkostoitumiseen tai aiemmin toteutettuun projektiin. Tällöin on tärkeää, että rahaston tuella on erityinen merkitys projektin jatkokehittämisen kannalta.
Projektitukea voivat hakea kulttuurialan toimijat, taiteilijat, julkiset ja yksityiset organisaatiot, yhdistykset jne. kansalaisuudesta riippumatta.
Verkko-osoite