Siirry sisältöön
Rahoitushakemisto

Oikeusministeriö / Erityisavustukset väkivaltaisen radikalisaation ennaltaehkäisevään toimintaan

Avustuksilla tuetaan väkivaltaisen radikalisaation ennaltaehkäisyä tukevaa toimintaa ja toimintamallien kehittämistä sekä niiden vaikutusten arviointia. Hankkeen rahoitettavuutta edesauttaa se, että sen toimivuus on kotimaisella tai kansainvälisellä tutkimuksella vaikuttavaksi todettu, sekä erityisesti hankeasetelmat, joissa randomisoidut vaikuttavuusarvioinnit ovat mahdollisia. Avustukset on tarkoitettu väkivaltaista radikalisaatiota ehkäisevää työtä tekeville yhteisöille. Erityisavustus myönnetään hankeavustuksena ajallisesti rajattuun kehittämishankkeeseen.

Rahoitettavien hankkeiden toteutusta ja vaikuttavuutta voidaan arvioida hankkeen aikana erillisellä tutkimuksella.

Avustusta voivat hakea oikeuskelpoiset yhteisöt (järjestöt, yhdistykset), säätiöt ja kunnat tai kuntayhtymät. Avustuksia ei voida myöntää työryhmille, yksityishenkilöille, oppilaitoksille eikä yhtiöille.

Verkko-osoite
Luokitukset:
Ministeriöt
Asiasanat:
Rikosten torjunta