Siirry sisältöön
Rahoitushakemisto

OKM / Erityisavustus mediakasvatuksen ja medialukutaidon edistämiseen

Avustus on tarkoitettu mediakasvatuksen ja medialukutaidon sekä turvallisen mediaympäristön edistämiseen Medialukutaito Suomessa -linjausten mukaisesti.

Avustukset kohdennetaan valtakunnallisiin hankkeisiin, jotka vahvistavat kaiken ikäisten kansalaisten ja erityisryhmien (esim. maahanmuuttajat, erityistä tukea tarvitsevat tai syrjäytymisvaarassa olevat) mediakasvatusta ja kriittistä. Avustuksia voidaan osoittaa mm. alueellisten tai alakohtaisten mediakasvatussuunnitelmien kehittämiseen ja jalkauttamiseen, mediakasvatuksen arviointikäytäntöjen kehittämiseen, alueellisen verkostotyön kehittämiseen, mediakasvatusta ja medialukutaitoa edistävien hyvien käytäntöjen kehittämiseen ja levittämiseen sekä asiaa koskevan tiedon jakamiseen.

Avustuksen tavoitteena on edistää kansalaisten kykyä toimia aktiivisesti ja hyödyntää digitaalisen yhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia täysmääräisesti ja turvallisesti ja vahvistaa näin avoimuutta, yhteenkuuluvuutta ja luottamusta yhteiskunnassa.

Avustusta voivat hakea oikeuskelpoiset yhteisöt ja säätiöt.

Verkko-osoite
Luokitukset:
Ministeriöt
Asiasanat:
Lapset
Maahanmuuttajat
Media
Nuoret
Syrjäytymisen ehkäisy
Tasa-arvo