Siirry sisältöön
Rahoitushakemisto

OKM / Erityisavustus lastenkulttuurin innovatiivisten hankkeiden toteuttamiseen

Avustuksella tuetaan innovatiivisia hankkeita, joiden tavoitteena vahvistaa hyviä käytäntöjä ja luoda uusia tapoja alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten taide- ja kulttuuriosallistumiseen. Taiteen ja kulttuurin ammattilaisten tulee vastata hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta.

Tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten luovuutta ja kulttuurikompetenssia sekä lisätä tietoja ja taitoja taiteesta ja kulttuurista. Avustuksilla tuetaan hyvien käytäntöjen levittämistä, uusien menetelmien kehittämistä ja yhteistyötä toimijoiden välillä, esim. yhteistyö koulujen kanssa. Innovatiivisten hankkeiden tulee edistää lastenkulttuurin toimintatapojen uudistumista, lisätä lasten ja nuorten mahdollisuuksia toimia omaehtoisesti taiteen ja kulttuurin tekijöinä ja kokijoina sekä vastata lasten ja nuorten toiveisiin, kiinnostuksen kohteisiin sekä uusiin osallistumistapoihin.

Avustusta voivat hakea taiteen ja kulttuurin alojen valtakunnalliset toimijat, kunnat, lastenkulttuurikeskukset, taidelaitokset, museot, kirjastot, perinneyhdistykset sekä muut taide- ja kulttuuritoimijat. Mikäli hakemukseen sisältyy toimintaa lasten parissa, hakijalta edellytetään näyttöön perustuvaa osaamista lasten ja nuorten kanssa työskentelystä. Hakijan tulee olla oikeuskelpoinen yhteisö.

Verkko-osoite
Luokitukset:
Ministeriöt
Asiasanat:
Innovaatiot
Kulttuuri ja taide
Lapset
Nuoret
Yhteistyöhankkeet