Nordplus Pohjolan kielet
Ohjelman kohdekielinä ovat kaikki yhteiskunnan toimintaa ylläpitävät kielet Pohjolassa: fääri, grönlanti, islanti, norja, ruotsi, saamelaiskielet, suomi, tanska ja pohjoismaiset viittomakielet. Erityisesti naapurikielten (tanska, norja ja ruotsi) ymmärtämistä halutaan vahvistaa, ja ensisijaisesti lasten ja nuorten parissa, mutta ohjelma on avoin hyvinkin erilaisille aloitteille. Lisäksi tuetaan ulkomaalaistaustaisille, kuten pakolaisille ja maahanmuuttajille suunnattua kielten opetuksen kehittämistä.
Ohjelma rahoittaa hyvin monenlaisia hankkeita; aina akateemisesta tutkimuksesta päiväkotien peleihin ja leikkeihin, joissa pohjoismaiset kielet keskiössä. Hakijoina voivat toimia kaikki, joilla on kiinnostusta ja asiantuntemusta pohjoismaisista kielistä. Hakemukset ovat tervetulleita muun muassa akateemisilta tahoilta, julkisilta laitoksilta, yrityksiltä sekä taiteen, teatterin ja musiikin parissa toimivilta, joilla on luovia keinoja avata pohjoismaisten kielten maisemaa lapsille ja suurelle yleisölle.
Hankkeissa ja verkostoissa on oltava vähintään 2 osallistuvaa maata/itsehallintoaluetta, eli yksi koordinoiva taho ja vähintään yksi yhteistyökumppani. Hanke- ja verkostotukea myönnetään korkeintaan 3 vuodeksi. Ohjelmasta tuetaan myös valmistelevia vierailuja, joilla suunnitellaan ja työstetään hankehakemuksia.
Osallistuvia maita ovat Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Tanska, Suomi, Viro, itsehallintoalueet Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti sekä saamelainen kielialue.
Verkko-osoite