Siirry sisältöön
Rahoitushakemisto

Helsingin kaupunki / Kulttuurin kehittämisavustukset

Kehittämisavustukset on suunnattu helsinkiläisille rekisteröityneille toimijoille, jotka eivät ole esittävän taiteen tai musiikin valtionosuusjärjestelmän piirissä.

Kehittämisavustusta on pääsääntöisesti mahdollista hakea kerran vuodessa kehittämishankkeelle, joka käynnistyy tai toteutetaan seuraavana vuonna. Avustus voidaan myöntää 1–3-vuotisena. Monivuotisten kehittämisavustusten piirissä olevien toimijoiden tulee jättää hakemus avustuksen vahvistamiseksi aina kerran vuodessa seuraavalle vuodelle.

Avustusta voidaan myöntää kehittämishankkeisiin, jotka vastaavat vähintään yhteen seuraavista: 

  • kulttuurin kentällä koettuun kehittämistarpeeseen (esimerkiksi silloin, kun vastaava toiminta puuttuu kaupungista)
  • hankkeisiin, jotka hyödyttävät taiteen ja kulttuurin kenttää toteuttajatahoaan laajemmin
  • hankkeisiin, jotka tukevat kaupungin valtuustostrategisia ja kulttuuripoliittisia tavoitteita

Avustettavaa toimintaa ovat esim. yhteistyöverkostot, kokeilut ja uudet työskentelytavat (esim. uudenlaiset toimintamallit, konseptit tai tilaratkaisut) sekä hankkeet, joilla tavoitellaan kulttuurista ja taiteellista uudistumista ja kehittämistä. Avustusta voivat saada myös osaamisen kehittämisen hankkeet. 

Verkko-osoite
Luokitukset:
Kaupungit (6 suurinta)
Asiasanat:
Kaupungit
Kehittäminen ja kokeilu
Koulutus ja osaaminen
Kulttuuri ja taide
Yhteistyöhankkeet