EU / OM / EU:n rahoitusohjelmat 2021–2027
Oikeusalan EU-rahoitus koostuu vuosina 2021-2027 kahdesta eri rahoitusohjelmasta, jotka ovat: Kansalaisuus, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot (CERV) sekä Oikeusalan ohjelma. Ohjelmat muodostavat yhdessä EU:n uuden Oikeusalan, perusoikeuksien ja arvojen rahaston, joka edistää EU:n yhteisiä tavoitteita, joita ovat muun muassa ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä vähemmistöihin kuuluvien oikeudet.
CERV-ohjelmalla edistetään EU:n yhteisten arvojen toteutumista sekä perusoikeuksia, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä. Lisäksi edistetään kansalaisten aktiivisuutta ja demokraattista osallistumista EU:ssa sekä ehkäistään erityisesti lapsiin, nuoriin ja naisiin sekä muihin haavoittavassa asemassa oleviin ryhmiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tavoitteisiin pyritään tukemalla eri tasoilla toimivia toimijoita, kuten kansalaisjärjestöjä.
EU:n oikeusalan rahoitusohjelman tavoitteena on edistää Euroopan oikeusalueen kehittämistä suuntaamalla rahoitusta siviili- ja rikosoikeudelliseen yhteistyöhön, rikoksen uhrien sekä rikoksista syytettyjen tai epäiltyjen oikeuksien edistämiseen, sähköisen oikeuden hankkeisiin sekä oikeudelliseen koulutukseen. Ohjelmassa tuetaan muun muassa oikeusalan ammattilaisia ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita.
Ohjelmista voivat hakea rahoitusta hankkeilleen esimerkiksi yliopistot, tutkimuslaitokset, oikeus- ja hallintoviranomaiset sekä kansalaisjärjestöt. Rahoitusta voi saada muun muassa koulutukseen, selvitysten ja tutkimusten tekemiseen, seminaarien ja kampanjoiden järjestämiseen sekä tietojärjestelmien kehittämiseen ja ylläpitoon.
Komissio julkaisee rahoituksen haettavaksi vuosittain.
Verkko-osoite