Siirry sisältöön
Rahoitushakemisto

Helsingin kaupunki / Liikunnan avustukset / Helsinki pika-avustus

Kaupunki kohdentaa maksimissaan 5 000 euron suuruisia liikunnan projektiluontoisia tapahtuma-avustuksia erityisesti tapahtumille, joissa hyödynnetään nopeasti uusia innovatiivisia ja digitaalisia tapoja aktivoida matalalla kynnyksellä helsinkiläisiä liikkumaan erityistoimien aikaan sopivilla tavoilla.

Avustuksia voi hakea liikunnan tapahtuma-avustuslomakkeella sähköisen asioinnin kautta. Hakemuksen lisätiedoissa pyydetään kertomaan tarkemmin helsinkiläisiä liikuttavasta tapahtumasta, kohderyhmästä, teknisestä toteutuksesta sekä koronaan liittyvien viranomaissuositusten huomioimisesta.

Haku on jatkuva.

Pika-avustusta voidaan myöntää rekisteröidyille yhdistyksille, yrityksille tai yhteisöille, joiden järjestämä tapahtuma/hanke aktivoi helsinkiläisiä liikkumaan matalalla kynnyksellä erityistoimien aikaan sopivilla tavoilla.
Avustusta haetaan ennen tapahtumaa.

Avustuksen myöntämisessä painotetaan erityisesti
• tapahtuman/hankkeen laajuutta -> kuinka paljon tapahtuma tavoittaa ja liikuttaa helsinkiläisiä
• yhteisöllisyyden edistäminen
• osallisuuden edistäminen
• lapsille ja nuorille kohdennetut tapahtumat
• tapahtumat, joiden tavoitteena innostaa uusia kohderyhmiä arkiaktiivisuuden, omatoimisen tai ohjatun liikunnan pariin

Verkko-osoite
Luokitukset:
Kaupungit (6 suurinta)
Asiasanat:
Aktiivinen kansalaisuus
Kaupungit
Lapset
Liikunta ja urheilu
Nuoret
Tapahtumat ja tilaisuudet